Omia kokemuksia eri hoitomuodoista

Ajattelin jakaa omia kokemuksia eri hoitomuodoista endometrioosiin liittyen. Kerron myös niistä ehkäisyvalmisteista mitä käytin ennen kuin sain endometrioosi-diagnoosin.

Sen verran kerraten, että ensimmäiset kuukautiset alkoivat 12-vuotiaana ja ensimmäiset kuukautiset olivat jo runsaat ja kivuliaat. Varmin keino ehkäistä läpivuodot ja tunneittain siteen vaihtaminen oli käyttää kahta sidettä ja tampoonia samaan aikaan. Kuukautiset ovat lähes aina olleet kellon tarkat.

Päädyin ensimmäisen kerran hakemaan neuvolasta e-pillereitä, kun eräät menkat olivat niin kivuliaat, että en pystynyt liikkumaan ja kun pakotti itsensä liikkumaan tuli oksennus tällöin määrättiin ensimmäiset pillerit.

Yasmin, e-pilleri

Kivut eivät helpottaneet lähes ollenkaan. Samaiset pillerit aiheuttivat hirveät mielialan vaihtelut ja hormonaalisen migreenin. Lopetin pillerit kun huomasin raivoavani pienistäkin asioista.

Harmony, e-pilleri

Veristä vuotoa tuli viikon välein. Varsinaiset kuukautiset olivat vain kivuliaat. Lopetin lääkärin kehotuksesta, koska nämä olivat kuulemma liian laimeat.

Tri-Femoden, yhdistelmäe-pilleri

Näitä söin pidemmän aikaa, läpivuotoja ei tullut eikä mielialanvaihteluita. Kuitenkin tuli migreeni, joka tuli aina aloittaessa uuden levyn. Lopetin näiden käytön migreenin takia, Kivut olivat vaihtelevia. Välillä särki paljonkin, mutta oli myös vähemmän kivuliaita kausia.

Viimeisimmän jälkeen meni kolme vuotta ilman minkäänlaista hormonaalista ehkäisyä. Joka kuukausi oli niin paljon kipuja, että se haittasi elämää ja jouduin olemaan poissa töistä. Aina kun kävin lääkärillä poistuin uusi särkylääke-resepti kourassa. Lääkärit määräsivät mm. Clotamia (ei kummosta apua), 800 mg Buranaa (lievä helpotus) ja Miranaxia (lievä helpotus).

Vuonna 2011, kun kysta oli jo niin iso, että se rupesi näkymään ulospäin sain ultrassa jo endometrioosi-diagnoosin. Kivuliaan puolen vuoden jälkeen tehtiin iso avoleikkaus, josta oli eniten hyötyä. Tämän jälkeen kivut ovat olleet vaihtelevia.

Procren Depot-esitäytetty ruisku 

Näitä määrättiin leikkauksen jälkeen 7 kuukauden satsi kuolettamaan oma hormonitoiminta. Kuukautisia ei tullut. Itselläni tuli täksi ajaksi kuivat limakalvot, ahdistuneisuus, masentava olo ja kuumat aallot. Kuumat aallot olivat kuitenkin pieni murhe tällä ajalla. Kaikki tuntu harmaalta ja mikään ei kiinnostanut. Oli todella vaikea innostua yhtään mistään. Neljän piikin jälkeen alkoi myös niveliä särkeä ja aamuisin oli todella vaikea saada esim. käsiä nyrkkiin. Lääkärin mukaan tätä piikkiä ei saisikaan määrätä kuin 3-4 kuukaudeksi kerrallaan, koska saattaa haurastuttaa niveliä. Lopetin itse nämä ruiskeet, kun niihin ei ollut oikeasti varaa. Yksi ruisku maksoi joka kuukausi noin 120 e kelakorvauksen jälkeen.

Zoely, yhdistelmäe-pilleri

Kipuja ei ollut, koska leikkauksesta oli noin puolivuotta aikaa. Pillerit olivat sopivat, muuten mutta migreeni tuli silloin tällöin kylään. Kerran olin kärsinyt jo päänsärystä useamman päivän, kunnes sain puutumisoireita vasemmalle puolelle ja puheen puuroutumisen. Tämä ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Päänsärky kesti useamman päivän ja herätti kesken yöunien, joten lähdin päivystykseen jossa kuvattiin pää ja tehtiin neurologiset testit. Pillerit käskettiin lopettamaan välittömästi, koska riski veritulppaan oli suuri, tupakoin silloin ja sairastan 1.tyypin diabetesta. Pillerit aiheuttivat myös lihomista.

Cerazette, minipillerit

Näitä kerkesin syömään yli puoli vuotta. Kivut palasivat, kärsin aknesta ja lihoin useamman kilon. Käytännössä ei mitään tehoa.

Mirena, hormonikierukka

Nyt on käytössä Mirena. Toistaseksi kuukautiset ovat tulleet muutaman kuukauden välein hyvin epäsäännöllisesti. On ollut alavatsan vihlomisia ja kipukohtauksia. Useampaa päivää kivut eivät ole kuitenkaan kestäneet. Akne on rauhoittunut mitä nyt muutamaa finniä lukuunottamatta.

Tammikuun kontrollikäynnillä lääkäri löysi kystia munasarjasta, mutta niitä seurataan nyt puolen vuoden välein. Leikkausta ei ruveta tekemään ja lääkärin mukaan ainoa leikkaus, joka tullaan ikinä tekemään on radikaali. Toivon, että hormoonikierukka nyt auttaisi ja pitäisi koko taudin kurissa.

Elämää kierukan kanssa...

Olen viime kuukaudet yrittänyt olla taas ajattelematta koko endometrioosiani. Olin alkuvuodesta ihan kypsä koko sairauden kanssa, vaikka kivut olivat pysyneet poissa. Kuitenkin kesällä huomasin endometrioosin vaikuttavan yhä enemmän elämääni. Nivusessa ollut bartholinin kysta ilmeisesti oli myös tulehtunut, sillä se vaikutti pitkäaikaiseen verensokeriin. Kroppani on tuntunut koko syksyn vetävän muutenkin viimeisiään. Olen ollut kaksi kertaa pahassa flunssassa ja molemmilla kerroilla joutunut syömään antibiootteja erilaisiin tulehduksiin. Lisäksi olin viikon sairaslomalla käden rasitusvamman vuoksi.

Tässä elokuisessa operaatiossa laitettiin myös hormonikierukka Mirena. Alkaa olemaan viimeisiä vaihtoehtoja millä voidaan endometrioosini pitää kurissa. Olen lukenut kymmeniä kertoja loppuarviota, jonka sain sairaalasta. Pelkkä alku saa jo palan kurkkuun...

"Kyseessä on 25-vuotias G0, perussairautena 1-tyypin diabetes, lisäksi hankala endometrioosi. 2011 laparotomia, jossa poistettu retrovaginaalista endometrioosia, molemmat tuubat poistettu ja oikealta myös munasarja poistettu. Aurallinen migreeni, yhdistelmäehkäisyä ei voi käyttää..."

Siinä se mustaa valkosella. Hankala. Mitä poistettu. Huokaus.

No mutta, Mirena on sen verran näyttänyt jo tehojaan, että kuukautiset ovat pysyneet toista kuukautta poissa. Elämä on ollut helpompaa ilman runsaita kuukautisia. Kuitenkin vanhat tutut kivut ovat olleet tulleet takaisin. Eivät niin pahana kuin olivat ennen vuoden 2011 leikkausta, mutta eräänlaisina kipukohtauksina, jotka kestävät muutamasta minuutista puoleen tuntiin. Lisäksi näitä kipuja on, joka päivä. Parin viikon päästä olisi jälleen kontrollikäynti, siellä sitten taas mietitään mitä tehdään.

Tällä hetkellä kipukohtausten välissä yritän ajatella mukavia asioita, tehdä vain niitä asioita joita haluan tehdä ja nauttia kivuttomista hetkistä.

Lääkärikäynti

Se tunne, kun tuntuu että lääkäri ei ota todesta, ei arvosta ja loppujen lopuksi poistut lääkäristä kyynelet poskilla. Edellinen lääkäri oli juuri tälläinen, vaikka odotukset olivat korkealla. Piti avautua tästä lääkärikäynnistä jo edellisessä postauksessa, mutta käynnistä oli niin vähän aikaa ja sen muisteleminen tuntuu ikävältä.

Eli niinkuin aikasemmin jo kerroin, kävin lokakuussa endometrioosi-seurannassa oman sairaanhoitopiirin gynekologilla. Tämä mies oli hyvin ymmärtäväinen ja tunnusti reilusti, että nyt tarvitaan lääkäriä, joka on erikoistunut vaikean endometrioosin hoitoon. Lääkäri myös varmisti, että kipulääkkeitä on riittävästi ja en ole sairasloman tarpeessa. Vastaanotto kesti puolisen tuntia ja siihen kuului ultraus ja kuulumisten kysely.

Sain lääkärin tammikuulle ja sitä ennen kävin magneettikuvassa. Koko magneettikuvauksestakin jäi suoraan sanoen paskan maku suuhun. Ensinnäkin kuvaus suoritettiin 45 minuuttia myöhässä. Kun hoitaja tuli hakemaan minut odotusaulasta, hän oli aivan asiallinen, ohjeisti pieneen koppiin, jossa vaihdoin sairaalavaatteet ja jätin koppiin kaikki omat vaatteeni ja tavarani. Kertoi vielä, että pääsen kuvauksen jälkeen huuhtelemaan paikkojani, jotta en sotkisi omia vaatteitani. Minullehan tehtiin vatsan alueen magneettikuvaus, eli peräsuoli sekä emätin täytettiin geelillä. Hauskintahan tässä oli se, että jouduin tekemään sen itse. Aikaisemmin sen on aina tehnyt hoitaja tai ainakin avustanut.

Magneettikuvauksen jälkeen tuli toinen hoitaja irrottamaan kuvauspedistä, kertoi että kuvat onnistui ja voin mennä pukemaan. Käytävällä huomasin hoitajan, jolta asiallisesti kysyin missä pääsisin suihkuttelemaan. Samassa toinen hoitaja tuli selkäni takaa, pyysi ottamaan vaatteeni mukaan ja ohjeisti minut täyden odotusaulan vessaan pukemaan. Tämä tuntui vähän nolaamiselta.

Selvisin tästä kuitenkin ja aloin jännittämään lääkäriä. Kuukautiseni loppuivat muutama päivä ennen lääkäriä ja ne olivat pitkästä aikaan kivuliaimmat ikinä. Laskin päivä, jotta pääsisin lääkärinvastaanotolle. Näiden menkkojen jälkeen olivat palanneet vanhat kipukohtaukset, jotka välillä iskevät niin rajusti, että meinaa päästä pissa housuun. Kirjaimellisesti.

Lääkärille oli myös pitkä matka. Autoilua 120 km ja auton tärinä aiheuttaa nykyään myös kipua. Lisäksi vielä huonosti nukuttu yö, joten olin muutenkin kieltämättä huonolla tuulella. Lääkärin vastaanotto alkoi ajoissa. Tervehdittiin ja sitten lääkäri alkaa lukemaan vanhoja epikriisejä ja varmistamaan niiden todellisuutta. Esitietolomaketta (johon olin kertonut kaiken ja vielä enemmän) ei noteerata ollenkaan. Lääkäri tivaa monesti ehkäisystä. Kerron, että en käytä, takana pitkä suhde ja molemmat testattu. Loppujen lopuksi lääkäri kysyy tarkemmin miten ehkäisen raskauden. Pointtihan on se, että tässä elämässä ei lapsia vahingossa tule, koska molemmat munatorvet on poistettu. Luulin, että lääkäri olisi lukenut tietojani, käynyt läpi esitietolomaketta tai edes kysynyt mitä kuuluu. Itkin lääkärille kuinka olen loppu kipujen kanssa, kuinka menkkojen aikana on vaikeaa, kuinka kovia kipukohtauksia saan, kuinka väsynyt olen ja lääkäri ei noteeraa näitä mitenkään. Kuvailin kipujani ja kerroin niistä. Kerroin myös syöväni kuukautisten aikana maximi annoksen Panacodeja. Kivuista ei puhuttu. Lääkäri höpötti vain minipillereistä, jotka ehkä helpottavat oloa puolen vuoden päästä, kuinka ne aiheuttavat vuotoja ja täytyy varata pikkuhousunsuojia. Nopea ultraus ja lohdutus kuinka pieni loppujen lopuksi kystani on. Perustelua kuinka ei aio leikata. Käteen minipilleri-resepti ja silmät punasena kotiin. Koko käynti kesti 15 minuuttia.

Inspiraatio

Ennen kirjoittaminen oli karkumatka nykyisyydestä. Nykyään siitä pääsee nauttimaan harvoin. Uskokaa tai älkää, mutta mielestäni helpompi on kirjoittaa tänne anonyymisti kuin omalle tietokoneelle josta joku voisi ne löytää. Täällä voin avautua rauhassa vaikeista asioista ja vaikka joku ajatuksistani minut tuomitsisi, niin minun ei tarvitse kohdata häntä.

Kirjoitan hyvin henkilökohtaisia asioita blogiini. En voi kertoa blogistani kenellekkään. Helpompaa olisi varmaan olla avoin ja kertoa ystäville blogista ja samalla kertoa mitä oikeasti ajattelen. Toisaalta ajattelen, että blogista menisi se joku juttu jos tekisin siitä kaikille julkisen. Jos esiintyisin omalla nimelläni. Silloin joutuisin enemmän sensuroimaan sisältöä.

Päätin endometrioosin iskiessä, että keksin oman tavan selviytyä tästä. Koskaan asiani eivät ole helpottaneet puhumalla, vaan olen aina kirjoittanut. Kirjoittanut monta sivua tekstiä ja antanut kaiken tulla paperille. Sitten luen tekstini. En välttämättä heti, ehkä tuntien jopa viikkojen päästä. Jotenkin sitä ajattelee, että se mikä on paperilla. Se on olemassa ja siihen voi palata sitten myöhemmin kuin jaksaa.

En ole myöskään ollut kovin lukijaystävällinen bloggaaja. Vaan kirjoittelen epäsäännöllisen säännöllisesti. Säännöllinen kirjoittaminen tuntuu syövän blogini ajatusta, sillä varsinkin viime kuukausina ei oikeasti ole ollut kirjoitettavaa.

Endometrioosilääkäri on ensi viikolla. Joten ensi viikolla tiedän taas enemmän. Oireita on tullut, mutta siitä lisää ensi viikolla.

Lapsettomat vs. lapselliset osa 3

Iltalehti antoi jälleen torstaina kirjoittamisaiheen ja koska edelliset osat ovat olleet suosittuja, niin tässä osa kolme.

Iltalehti siis julkaisi jutun otsikolla Vanhempi, älä enää sano näitä lauseita lapsettomalle ystävällesi ja tietenkin on kirjoitettava oma perustelu näihin väittämiin.

1. "Koira ei ole sama kuin lapsi"

- Ei tietenkään ole, mutta silti se oma lemmikki voi olla todella rakas ja eräänlainen korvike. Eläimestä on pidettävä samanlaista huolta. Lemmikkiä on koulutettava, ruokittava, hoidettava ja muutenkin huomioida sen tarpeet. Lapseen on tietenkin eroja. Lasta kun ei voi jättää työpäiväksi yksin kotiin. Olen samaa iltalehden kanssa, ehkä me lapsettomat yritämme tällä tavoin myötäelää.

2. "Luuletko olevasi väsynyt/stressaantunut? Sinulla ei ole edes lapsia!"

- Tämän olen kuullut useasti. Viime aikoina olen ollut enemmän hereillä työpaikalla kuin kotona, silti en saa olla väsynyt. Käyn päivässä 8 tuntia töissä, kotona odottaa koiran lenkittäminen, kaupassa käynti ja asunnon siivous. Ylipäätänsä on turha vertailla kuka on väsynein ja stressaantunein. Varsinkin kotiäitien vähättely työelämää kohtaan on välillä liiallista. Kuinka monesti kuuleekaan lauseen "voi että, kun pääsis töihin rentoutumaan?" Ai että, jos töissä rentouduttaisiin, niin tuskin olisi työttömiä.

3. "Älä huoli, sitten kun sinulla on lapsia, sinä..."

- ...osaat olla kaikkeen varautunut, olethan kuunnellut lapsellisten valitusta jo monen monta vuotta.

4. "Ovatko juhlat lapsiystävälliset?"

- Jos on pakko ottaa lapset mukaan, niin vahdithan lapsesi itse. Ilmoittaakin voi, jos haluaa jotain lapsilleen syöttää. Jos et halua että lapsesi näkee humalaisia ihmisä, jää pois tai laita lapsesi hoitoon. Välillä olisi kiva juhlia aikuisten kesken.

5. "Elämälläni ei ollut tarkoitusta ennen kuin sain lapsia"

- Tämän kuulin viimeksi muutama viikko sitten, kun ystäväni palasi pienen käärön kanssa kotiin sairaalasta. Onko elämässä jotain vialla, jos siitä ei osaa nauttia ilman lapsia? Jos elämälläsi ei ole ollut tarkoitusta sitä ennen mitä elämäsi on ollut? Olen kuullut sinun hehkuttavan elämääsi jo ennen kuin käärösi oli maailmassa. Lasta ajatellaan sosiaalisessa mediassakin 24/7 työnä ja hehkutetaan kun sen kanssa jaksaa. Mitä ydinfysiikkaa se onkaan?

Yksinäisyys

Siitä on nyt puolitoista vuotta, kun sain tuomion, että en tule koskaan saamaan luonnollisesti omia lapsia. Alkuun ystävät olivat jumissa, välttelivät ja olivat puhumatta koko asiasta. Tietysti olin tehnyt selväksi, että en halua puhua asiasta. Lisäsin kuitenkin aina perään, että siitä voidaan puhua joskus toiste. Joskus kun sana lapsettomuus ei saa kyyneleitä silmiini. Joskus kun ajatus siitä, mitä lapsen tekeminen tulee joskus vaatimaan.

Tätä päivää ei koskaan tullut. Tämän puolentoista vuoden aikana jokainen lähin ystäväni on tullut raskaaksi. Raskaus on jätetty kertomatta tai sitä ollaan kirottu, kun ollaan tultu vahingossa raskaaksi e-pillereiden syönnin aikana. Eräs, joka tuli raskaaksi vahingossa kertoi pitävänsä lapsen, jotta ei kävisi samalla lailla kuin minulle. Luuli, että se olisi hänen ainoa mahdollisuutensa tulla raskaaksi. Kuitenkin nyt hänellä on jo kaksi lasta.

Olen jäänyt yksin. Jos yritän kotona puhua tästä yksinäisyydestä saan olankohautuksenn ja tuumauksen, että ehkä kaikkien ei kuulu saada lapsia ja sen kanssa täytyy nyt vain elää. En saa kutsua lapsisynttäreille, koska ystävät pelkäävät, että se vaivaa minua. En saa kutsua yhteisiin illanviettoihin, koska siellä on vaan muita äitejä ja ystävät pelkäävät jättävänsä minut ulkopuolelle.

Viime kesänä pääsin piknikille ystävieni ja heidän ystäviensä kanssa. Koko ajan keskustelimme vain lasten kehittymisestä ja kasvusta. Yritin monta kertaa vaihtaa puheenaihetta ruokaan tai töihin. Puheenaiheet vain pysyivät lapsissa. Kun pääsin kotiin itkin, raivosin ja yritin miettiä mitä hyvää tässä elämässä olisi.

Kerran puhuin ystäväni kanssa henkeviä. Aloin kertoa yksinäisyydestäni. Kuinka väärältä kaikki tuntuu. Kuinka katkera olen koko ajan. Kuinka pelkään menettäväni viimeisen munasarjani. Kuinka elän sairauden armoilla. Kuinka vaikeaa tämä kaikki minulle on. Kuinka pelkään jokaista vihlasua mahassani. Kuinka sairaus pilasi elämäni. Arvatkaa mitä ystäväni teki. Hän käänsi keskustelun itseensä. Hänellä oli tapahtunut kohdunkaulassa muutoksia. Häntä pelotti, että joutuu kokemaan saman minkä minäkin. Loppujen lopuksi lohdutin ystävääni.

Hassuinta on se kuinka paljon läheiset oikeasti tietävät endometrioosista. Olen kertonut heille kaiken. Heidän ainoa lohduttava sanansa on, että onneksi ei pahempaa. Onneksi sulla ei ole syöpää. Ja he edelleen uskovat, että leikkaus paransi minut kokonaan. He eivät usko, että joutuisin vielä leikkauspöydälle tai että kenellekään voisi olla niin huono tuuri, että menettäisi vielä kohdun sekä viimeisen munasarjani.

En ole vaivannut läheisiäni tunteillani enää pitkään aikaan. Kaikki on nätisti suljettu sisälleni pieneen arkkuun. Pelkään, joka ikinen päivä eikä ketään tunnu kiinnostavan. Hymyilen tuoreelle äidille ja sisälläni oleva nätisti suljettu arkku avautuu ja vastaanottaa uuden katkeran ajatuksen. Yritän olla muiden seurassa onnellinen heidän puolestaan. Yksin yksinäisenä oman katkeran mieleni kanssa.

Pyyhin taas kyyneleet, jotka vuodatin yksin. Huokaisen syvään. On aika viedä koira ulos ja lähteä töihin. Uuteen päivään hymyillen.

Pvä 3: Sisarukseni

Oon keskimmäinen lapsi. Eli oon aina jäänyt vanhemman tai nuoremman varjoon. Kun olin pieni, niin mulla ei oikeastaan koskaan ollut omaa rauhaa. Oon tottunut pienestä pitäen jakamaan kaiken materiaalin ja huolehtimaan nuoremmasta sisaruksesta. Olin todella kiltti ja helppo lapsi. Ennen teini-ikää, silloin koettelin rajoja ja kyseenalaistin säännöt. Mun sisarukset on kuitenkin tehnyt nämäkin asiat paljon isommassa kokoluokassa.

Tällä hetkellä oon vähän eristäytynyt sisaruksista. Keskenään ne on todella paljon tekemisissä, vaikka niillä on ikäeroa yli kymmenen vuotta. Itse en edes muista milloin olisin jotain kuullut heistä tai jutellut heidän kanssaan. Tiedän kuitenkin että nuorempi oli just parin viikon lomalla vanhemman luona. Kumpikaan ei asu mun kanssa samalla paikkakunnalla, niin on hieman vaikea pitää yhteyttä. Kuitenkin molemmat on mulle rakkaita.

2 päivä: vanhemmat

Mun vanhemmat. Ovat tavallisia työläisiä, vain peruskoulun käyneitä. Loivat kaiken mun varaan. Kyllä meiän tyttö menee lukioon. Meiän tyttö on ainoa, jolla on päätä siihen. Tällä hetkellä toinen on taivaassa ja toinen työtön ja alkoholisoitunut. Itse pelkään meneväni samaa reittiä kuin taivaassa olevan. Lapsien saanti pelottaa. Entä jos hekin jäävät teini-iässä vailla äitiä?

Ollaan kaikki lapset saatu tiukka kasvatus. Meillä on ollut sääntöjä ja rajoja. Meille on annettu selkään, jos olemme toistuvasti rikottu sääntöjä. Lisäksi ainakin itse vietin paljon kotiarestissa teininä aikaani. Mun vanhemmat eros, kun olin vielä ala-asteella. Jäätiin äidille asumaan ja muutettiin toiselle puolelle kaupunkia. Isällä käytiin, joka toinen viikonloppu. Lisäksi meiän elämään kuulu monen vuoden aikana lukuisia äiti- ja isäpuolia.

Tästä meni muutama päivä, niin äitihän siirty taivaaseen. Joten mehän muutettiin isälle. Isälle, joka saatto välillä kadota moneks päivää kotoolta ja olla jossain paskareissulla. Tavallista oli, että meiän isä istu mäyräkoiran kanssa parvekkeella ja täytti ristikoita. Ei meiän isä pahapäinen ollu humalassa. Päinvastoin. Se oli rentoutunut ja hauska.

Vasta vuosia myöhemmin tajusin, kuinka mun isän touhut oli väärin. Ei kukaan lapsi ansaitse tuollaista.

Heh, tuli postaus myöhässä ja vielä aika sekavasti, mutta jos se nyt tästä taas J

Pvä 1: Me, myself and I

Piti tulla jo aiemmin, mutta tässä se nyt on. Kuka minä olen?

Eli ikää on melkein 24 vuotta. Jokaisessa vuodessa jonka olen elänyt on jotain hyvää ja jotain huonoa.

Rakastan kirjoittamista tykkään kirjoittaa pääni puhtaaksi, silloin kun tuntuu siltä. Teen tätä usein, mutta ihan kaikkea en uskalla blogiini julkaista. Pidän siitä, että pään saa tyhjentää paperille ja ne asiat on siellä, jos niihin haluaa joskus palata. Niitä ei tarvitse jälkeenpäin enempää ajatella, vaan ne on suljettu kansien väliin. Olen myös kalenteri-riippuvainen. Kirjoitan kalenteriini kaiken muistettavan.

Rakastan myös puhumista, on ihana soittaa ystävälle ja yhdessä keskustella asiat puhki. Minulla on mielipide lähes jokaiseen asiaan ja haluan tuoda sen julki, jos tarve vaatii. Olen suorasukainen, en mielistele ketään, jos joku asia ärsyttää, niin kerron sen kyllä. Välillä on mukava keskustella henkeviä, mutta myös kevyemmät keskustelut ovat ihania.

Arvostan hiljaisuutta. Olen kasvanut perheessä, jossa joku oli aina kotona. Omaa huonetta ei ollut. Kokoajan oli ympärillä elämää ja melua. Nyt nautin siitä, jos saan herätä rauhassa toisen nukkuessa tai viettää koti-illan aivan yksin. Liikaa hiljaisuutta en kuitenkaan kestä. Välillä hiljaisuus ahdistaa ja on päästävä keskustelemaan ja tutkailemaan elämää ympäriltäni.

Eläimet ovat henkireikäni. Ne ovat karvaisia lapsiani. Ilman heitä en olisi se kuka olen. Pari vuotta ahdistuneisuuden ja masennuksen kourissa koira "pakotti" liikkumaan. Siitä tuli hyvä mieli. Ilman eläimiäni ja niistä koituvaa vastuuta olisin hautautunut sängyn pohjalle ja jäänyt siihen.

Vihaan valehtelua. Vihaan, kun joku kieltää jotain perustelematta miksi. Ärsyttää, kun joku ilmoittaa mielipiteensä pystymättä perustelemaan miksi ajattelee kyseisellä tavalla.

Olen laiska. Tykkään aloittaa uusia projekteja, mutta ne eivät saa vaatia pitkäjänteisyyttä. Projekti on saatava mahdollisimman nopeasti valmiiksi. Esimerkiksi jos aloitan illalla pipon kutomisen on se saatava valmiiksi tai lähes valmiiksi ennen nukkumaanmenoa. Rakastan myös nukkumista, mutta en nuku hyvin nukkuessani muualla kuin omassa sängyssä.

Olen oppinut viime aikoina kuuntelemaan. Kuuntelen mitä ihmisillä on sanottavana. Tästä syystä kerronkin harvemmin omia henkilökohtaisuuksiani. Vain lähimmät ihmiset, joiden kanssa olen viikottain tekemisissä tietävät leikkauksestani. Tietävät, että en tule helposti saamaan lapsia. Olen kasvattanut ympärilleni niin kovan, suojaavan, hymyilevän kuoren, että harva uskoo minun olevan sisältä aivan rikki. Minut kasvatettiin lapsesta asti olemaan vahva. Itkeä ei saa, koska se on heikkouden merkki. Jos sattuu johonkin, niin sitä ei saa näyttää. Kasvatusperiaatteisiin kuului myös hyvät tavat, kohteliaisuus ja auttavaisuus. Eli olen hyvin kiltti. Autan yleensä ihmisiä vasten tahtoani ja ajattelematta omaa jaksamistani. Kyllä minä pärjään, kyllä minä jaksan, ei tässä mitään hätää, älä sääli minua, ei puhuta tästä enää...

Tämän takia kirjoitan blogia. Täällä kukaan ei tiedä kuka olen. Täällä saan olla mitä oikeasti olen. Saan vuodattaa ajatuksiani. Saan olla heikko. Eikä aina tarvitse edes hymyillä :)

heipä hei

Ajattelin ryhtyä myös blogihaasteeseen, koska tällä hetkellä ei oikeasti ole mitään kirjoitettavaa :( Odottelen edelleen aikaa gynekologille. Ensi viikolla se on jo pakko varata, koska tällä hetkellä kuukautiseni on viikon myöhässä. Raskaana en voi olla, joten jännityksellä odotan, että mitä nyt taas... Huomisesta alkaa 30 päivän aktiivinen kirjoittelu :)

Pvä 1: Me, myself and I

Pvä 2: Vanhempani

Pvä 3: Sisarukseni

Pvä 4: Rakkauteni

Pvä 5: Harrastukseni

Pvä 6: Ystäväni

Pvä 7: Lempimusiikkini

Pvä 8: Uskomukseni

Pvä 9: Rakkauden määritelmä

Pvä 10: Mitä oli ylläni tänään?

Pvä 11: Laukkuni sisältö

Pvä 12: Tärkeimmät tavarani

Pvä 13: Mitä söin tänään?

Pvä 14: Missä asun?

Pvä 15: Lapsuuteni

Pvä 16: Unelmani

Pvä 17: Suosikki syntymäpäväni

Pvä 18: Lempimuistoni

Pvä 19: Lempijuomani ja -ruokani

Pvä 20: Suosikkipaikkani

Pvä 21: Jotain, mikä saa minut itkemään

Pvä 22: Jotain, mikä saa minut hyvälle tuulelle

Pvä 23: Pelkoni

Pvä 24: Mitä haluan tehdä ennen kuolemaa

Pvä 25:  Jos voisin toivoa jotain...

Pvä 26: Jotain, mitä kaipaan

Pvä 27: Jotain, mitä kadun

Pvä 28: Aamurutiinini

Pvä 29: Mitä kerään

Pvä 30: Tyylini

Kiitos kommenteista!!!

Blogin lukijamäärä ja lisääntynyt huomattavasti. Kiitos! Toivon todella, että joku saisi apua tai vertaistukea näistä kirjotuksista. Kommenttine ovat olleet todella tsemppaavia ja tarinanne pysäyttäviä.

Jos ei halua kommenttiaan julkaista, niin voi laittaa myös sähköpostia osoitteeseen enssonelamaa@outlook.com.

Pyytäisin, että ennen kuin kommentoitte minut ikäväksi paskiaiseksi, niin pyydän että luette blogin kokonaisuutena. En vihaa lapsia, olen katkera perheellisille, olen vihainen, olen turhautunut, mutta silti elän toivossa että joku päivä minullakin voisi olla lapsi. Tällä hetkellä ajatus lapsesta tuntuu kaukaiselta, mutta ehkä joku päivä. Nyt on mentävä vain päivä kerrallaan eteenpäin, vaikka en voisi nitistää endometrioosia fyysisesti, niin yritän nististää sen henkisesti. Olkaa onnellisia lapsistanne, mutta älkää tuomitko minua sen takia, että puran katkeruutta tai vihaa blogiini. Jokainen elää elämänsä niin kuin haluaa. Jotkut yrittävät päivästä toiseen elää edes normaalia elämää. Antakaa meidän yrittää. Kiitos!

Tossun alla parempi kuin taivas alla?

Kun parisuhde alkaa olemaan jatkuvaa kiristystä, mustasukkaisuutta ja toisen alistamista, niin kannattaako jatkaa? Kun tossu-osapuoli ei pääse mihinkään tai saada tehdä mitään, niin kannattaako jatkaa?

Parisuhde kuuluisi olla kivaa ja kummankin kuuluisi nauttia toistensa seurasta ja olla tasapuolisia. Mitäs sitten kun toinen osapuoli onkin vahvempi persoona ja alkaa tossuttamaan toista? Yleensä nainen kiristää seksillä, jos mies ei tee niinkuin pyydetään. Meillä saa rauhassa liikkua ovesta ulos ja sisään kunhan ilmoittaa mihin on menossa ja milloin on tulossa. En ole kertaakaan kieltänyt miestä menemästä minnekään. Itse olen lähes joka viikonloppu töissä, joten loppujen lopuksi on sama missä ukko viillettää. Kunhan tiedän edes missä paikkakunnalla hän menee. Se että olen antanut luvan tälläiseen touhuun on närkästyttänyt ukon kavereiden tyttöystävät. Siinä missä he kohtelevat miehiään kuin pikkulapsia, niin meillä on keskinäinen luottamus. Nämä tyttöystävät antavat miehilleen kotiintulo-aikoja, kieltävät baarit (siellä on toisia naisia) ja soittelevat vartin välein tarkistuspuheluita. Pahimmassa tapauksessa he haluavat lähtee mukaan ja kiehnätä kokoajan miehessään, ettei vaan tapahdu mitään.

Olen keskustellut samaisten naisten kanssa ja syy on siihen, että he pelkäävät että toinen pettää. MITÄ?! Oikeasti, jos olette seurustelleet useamman vuoden, niin miksi edelleen pelkäätte? varsinkaan jos niin ei oikeasti ole IKINÄ käynyt? Jos toinen on mennäkseen, niin se ei ainakaan pitämällä kiinni pysy. Kaikkia ihmisiä ei ole luotu tossun alle ja tarpeeksi kun alistaa ja rajoittaa toista, niin se keksii kyllä keinon mennä. Pettäminenhän on helpoin tapa päättää parisuhde. Ei turhia selittelyitä, vaan kertoo pettäneensä ja siihen se suhde yleensä päättyy. Olen katsonut vanhempieni pettämisiä koko pienen ikäni. Tämän (epämiellyttävän) kokemuksen takia voin sanoa, että tiedän milloin toinen pettää. Lisäksi olen asunut yli puolet elämästäni vain miesten kanssa, joten heidän ajatusmaailmansa on todella tuttu.

Kohdelkaa toista niinkuin haluaisitte itseänne kohdeltavan. Antakaa toiselle omaa tilaa. Ottakaa oma tilanne. Rakastakaa. Luottakaa. Kertokaa kaikki. Kunnioittakaa.

Äidiksi nuorena?

Itselläni ei olisi tullut mieleenkään hankkia lapsia ennen kuin täytän 20 tai olen saanut koulut käytyä ja löydettyä työpaikan. Ajatus oli (niin kuin aiemmin jo kerroin) saada lapset 25-vuotiaana.

Olen myös kertonut täällä kuinka lähes jokaisella ystävälläni on lapsia. Yksi tai useampia. Jokainen heistä on saanut lapset heti koulun jälkeen tai jopa kesken koulun. Joidenkin mielestä lapset pitää tehdä nuorena, että jaksaa olla niiden kanssa. Mitäs sitten kun olet tehnyt lapset heti koulujen jälkeen saamatta lainkaan työkokemusta mistään? Onhan sinulla kolmen vuoden ammatillinen koulutus, joka vanhenee kokoajan ja jos olet ollut muutaman lapsen kanssa kotona lähemmäs viisi vuotta, niin mitä muistat koulutuksesta? Olet lähemmäs 30-vuotias, kasvattanut lapset, mutta et ole ollut päivääkään töissä? Teetkö lisää lapsia, koska sen jo osaat, lasten kasvatuksen? Menetkö uudelleenkoulutukseen? Vai jäätkö kotiäidiksi?

Ihanne-maailmassa lasten tekeminen on helppoa. Se vaatii kaksi eri sukupuolen edustajaa ja pienen hetken. Välillä sattuu vahinkoja, mutta kuitenkin jokainen tekee sen päätöksen pidetäänkö lapsi vai ei. En tuomitse aborttia. Jokainen ihminen tuntee itsensä, jos oikeasti tietää, että ei lapsen kanssa vielä pärjää, niin mielestäni paras tapa on tehdä abortti. Lapsia tehdään kuin liukuhihnalla, koska kaksi pientä menee siinä missä yksikin. Tasasesti parin vuoden välein, jotta tuet ei katkea. Vahinkolapset pidetään, koska koetaan että sillä on tarkoitus. Sen on tarkoitus syntyä, koska onnistui pettämään ehkäisyn. Lapsen synnyttyä haetaan masennuslääkitys, koska on niin loppu. Kaikilta ihmisiltä pyydetään apua, koska äiti tarvitsee sitä ja hän on niin loppu. Etsitään lapselle perjantaina hoitajaa, että pääsee juhlimaan, koska hän on äiti, jonka tarvitsee vähintään kaksi kertaa kuukaudessa päästä nollaamaan. Itselläni on kerran kuukaudessa vapaa viikonloppu ja sen vietän kotona. Rauhassa ja tehden asioita, jotka ovat mieluisia. Mieluista ei ole vahtia kavereiden lapsia, jotta he taas pääsisivät tuulettumaan.

Kotiäitiys tuntuu nykyään olevan trendi, jota kaikki haluavat tehdä. Ainakin minun tuttuni ja ystäväni. Kun ulkopuolinen kysyy mitä teet ja vastaus on (ylpeästi) olen kotiäiti, niin kotiäiti nostetaan jalustalle. Hienoa. Juuri noin. Kotiäitejä kohdellaan kuin veteraaneja. Sosiaalisessa mediassa jaetaan päivityksiä, kuinka hienoa on olla äiti. Ihmiset tuntuvat arvostan näitä ihmisiä, koska he ovat äitejä. Lähes jumalia.

Sitten vastaan minä ulkopuoliselle, että olen lukenut ammatin. Tehnyt 16-vuotiaasta lähtien töitä välillä useampaa samaan aikaan, niin saan sääliviä katseita. Ai ei oo miestä löytyny? sun pitäis tehdä kohta lapsia ennen kuin on liian myöhäistä. Kyllä äitiys on ainutlaatuinen juttu. Niin...

Kotini on linnani

Viime aikoina olen onnistunut linnottautumaan kotiini. Makaan sohvalla tehden käsitöitä. Puhelin soi välillä, katson kuka soittaa, mutta en vastaa. En jaksa. Ei kiinnosta. Mamma-kaverit pyytävät kahville. Katsomaan kuinka heidän pikkuiset ovat taas oppineet jotain uutta. Olen kyllästynyt. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tutustua uusiin ihmisiin. Olla sosiaalinen. Vapaa-aika pyörii omien tappavien ajatusten ympärillä. Kaverit valittavat, kun en ota yhteyttä tai kuuntele. En jaksa kuunnella valitusta raskaus-pahoinvoinnista. En jaksa iloita toisten puolesta. Facebookissa joka toinen päivitys liittyy lapsiin. En pääse lapsia pakoon. Miten elää ajatuksen kanssa, että jos niitä lapsia ei koskaan tule? Päivä kerrallaan? Välillä päivä menee ohitse helpommin ja välillä vielä vaikeammin.

Tuli käytyä taas sairaalassakin. Migreeni kesti neljä päivää. E-pillereistähän se johtui. E-pillereistä, jotka on määrätty endometrioosin hoitoon. Nyt odotellaan muutama kuukausi aikaa gynekologille, jotta voitaisiin miettiä hormoonitonta hoitoa endometrioosiin... Saa nähdä uusiutuuko sekin. Päivä kerrallaan taas odotellaan mitä tapahtuu. Taas odotellaan.

Uusi alku...

Huomenna tapahtuu muutos. Laitan blogin uuteen uskoon. Vanhat merkinnät ovat yhtä sillisalaattia ja blogi ei ole sitä mitä haluaisin sen olevan. Tänään mietin ja kokeilen vielä ulkoasua ja huomenna ilmestyy "uusi blogi" vanhassa osoitteessa ;) Muutaman kirjoitukset poistan välistä. Lisäksi kerron huomenna viimeisimmästä sairaalareissustani. Ehkä tämä uudistus saa kirjoittamaan useammin ;)

Huomiseen, kiitos kun olette pysyneet lukijoinani.

Kysy!!!!

En oikeastaan tiedä mistä taas kirjoittaisin, joten päästän teidät lukijat ääneen!! Nyt voit kysyä sairaudestani tai esittää postaustoiveita ja toteutan niitä sitten sitä mukaan mitä niitä tulee!

Tehkää tälle laiskimukselle palvelus ja kysykää!

Kiitos!

Mitä sinulle kuuluu?

Keskustelin eilen ystäväni kanssa Facebookissa. Hän kertoi kuinka oli ärsyyntynyt siitä, että en ole kahteen viikkoon kysellyt hänen ja kummilapseni kuulumisia. Minulla on neljä kummilasta. Selitin olleeni paljon töissä ja hyvin väsynyt. Kerroin myös, että en ole kerinnyt kyselemään kenenkään kummilapseni kuulumisia. Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut töissä ja töiden jälkeen kirjaimellisesti kaatunut sänkyyn nukkumaan. Vastaus oli häneltä "ok, ilmottele kun ei enää väsytä. Tule kahville on paljon kerrottavaa". Lupasin ilmoitella, vaikka olisihan se ollut kiva jos joku olisi kysynyt minultakin kuulumiset.

Eli mitä minulle kuuluu? miten on mennyt? Noh, ystävät ovat tavallaan "unohtaneet" koko sairauteni. Ehkä siksi, kun en jaksa siitä itse jatkuvasti puhua. Olen väsynyt, olen vihainen ja katkera. Vuosi sitten haaveenani oli löytää mies, jonka kanssa perustaa perhe. Nyt olen viallinen. Olokaan ei ole kovin naisellinen, kun tietää että raskaaksi tulemiseen tarvitaan paljon onnea, rahaa ja aikaa. Jotkut ikäiseni odottavat jo kolmatta. Minä katselen vierestä vauvamasuja ja kuuntelen pienten lasten juttelua. Miten voin ikinä kelvata kenellekkään? Ehkä jollekin, jolla on jo omia lapsia? Mutta onko minusta äidiksi toisten lapsille? Vielä on mahdollisuuksia saada oma, mutta endometrioosi on parantumaton sairaus ja mahdollisessa seuraavassa leikkauksessa ei ole paljon leikattavaa.

Kuukautisten aikana en tunne enää kipua. Jotain pieniä mahdollisia nippailuita ja paineen tunnetta, mutta enää ei tarvitse makoilla sikiöasennossa sängyssä hirvittävässä lääketokkurassa. On hassua, kun kivut ei rajoita elämää. Mutta kuinka kauan tätäkin kestää? On ihanaa elää ilman kipuja. Vieläkun oppisi elämään päänsä kanssa.