Lapselliset vs. lapsettomat osa2

Sain edelliseen postaukseen kommenttia lapsellisten kateudesta lapsettomien ns. vapautta kohtaan. Lupasin kirjoittaa siitä erikseen postauksen, koska edellinen olisi muuten venynyt todella pitkäksi. Tässä postaus siitä ja kaikesta muusta ”vääryydestä”, jota olen joutunut kokemaan lapsettomana toisten lasten ympäröimänä. Luvassa sekava ja runsas postaus! Kuvat weheartit. Olkaa hyvä:

Olen useamman lapsen kummi, vanhin on kaksivuotias ja nuorin vasta muutaman kuukauden. Lisäksi sisaruksillani on useampi lapsi. Ympärilläni on kaiken kaikkiaan 12 lasta. Minut kutsutaan aina synttäreille, vauvajuhliin, ristiäisiin ja jopa nimipäiville. Nämä tekevät useamman vuoden synttärit. Kummilapsiani lellin ja pyrin auttamaan heidän äitejään ja antamalla heille omaa aikaa. Joka ikinen vuosi menee omaisuus synttäri- ja joululahjoihin. Lisäksi rahaa palaa ristiäisiin ja muihin kissanristiäisiin, esim. juuri näihin nimipäiviin. Kaiken lisäksi lapsettomilta vaaditaan kunnon sijoitusta lahjoihin, kuten viimeksi kuin kysyin mitä äiti haluaisi kuukauden vanhalle pojalleen. Vastaus oli autoon istuin (eivät muuten ole mitään kauhean edullisia uutena). Sinne meni taas monta kymppiä rahaa. Vaikka laitan omaisuuksia lapsiin ja kummilapsiin, niin en itse saa koskaan mitään. Viime aikoina kaverit ovat vain soitelleet, että voinko tulla auttamaan ja voinko tulla vahtimaan ja voisinko pistää osan polkupyörään, kun muutkin kummit laittavat. Viimeiseen kolmeen vuoteen kukaan kavereistani ei ole muistanut minua jouluisin, eikä saapuneet edes synttäreilleni. Ehkä joskus kun minulla on lapsi saan hyvitystä tästä kaikesta…

 

Älkääkä ymmärtäkö väärin, on vaan aika hyväksi käytetty olo. Lapselliset tuntuvat ajattelevan, että koska minulla ei ole lapsia, niin voin ihan hyvin vahtia heidän lapsiaan jatkuvasti, laittaa päättömästi rahaa heidän lapsiinsa tms. Lisäksi nämä äidit ovat keskenään tekemisissä facebookissa yms. joten jos toinen äiti M saa tietää, että vahdin äiti L lasta tai ostin lapselle jotain alkaa äiti M mököttää minulle siitä, että en ole vahtinut hänen lastaan. Niin, niitä lapsia on edelleen 12 kpl verran, eli jos olisin tasapuolinen ei jäisi yhtään vapaa-aikaa saati rahaa.

Jos satun tarvitsemaan koiralleni hoito-paikkaa muutamaksi päiväksi tai ulkoiluttajaa kerran päivässä ei lapsellisista ole apua. Tässä muuten kerran, kun olin ostoksilla yksin, sattui ystäväni samaan kauppaan. Tarkoitukseni oli tehdä ostokset nopeasti kaupassa ja sen jälkeen mennä nopeasti kotiin makaamaan sohvalle ja nauttimaan vain oman itseni seurasta. Kaverini pyysi apua kaupassa, ja kun kieltäydyin hän alkoi huutaa, että enkö ymmärrä ja enkö voi auttaa ja mitä tärkeämpää tekemistä minulla olisi, kun eihän minulla ole lapsia. Lopulta kuuntelin hyllyjen välissä maidonkorvikkeiden vertailua. Olen miettinyt että joko ympärilläni on huonoja ystäviä tai liian aikaisin äidiksi ryhtyneitä ystäviä. Aina kun kerron lapsellisille uusista ostoksista, lomareissuista, päiväreissuista yms. on vastaus hyvin katkera. Kun he eivät pääse koskaan mihinkään. Niin, olisiko kannattanut siltikin hieman miettiä ennen ehkäisyn poisjättöä.

Minulla ei ole lapsia, mutta koira sitoo minua aika lailla. Vähemmän kuin lapsi, mutta kuitenkin joka tapauksessa en voi tästä vaan lähteä jonnekin ja jättää koiraa moneksi päiväksi kotiin. Minulla on kuitenkin eräänlainen vapaus, jota ei lapsellisilla ole. Saan ostaa kaupasta vain itselleni ruokaa, karkkia, eikä tarvitse miettiä muiden syömistä. Voin olla huoletta monta tuntia ostoksilla ja koira pärjää. Lisäksi saan tehdä tämän kaiken yksin, rauhassa ja minun täytyy huolehtia vain itsestäni. Nyt jokainen äiti taatusti kiristää hampaitaan ja kiroilee, että hän ei ole päässyt tekemään ikinä näin. Äidit, minä olen katkerana teille.  Minulla päätti sairaus siitä, etten tulisi saamaan lapsia helposti, te saatte joka päivä iloita pienestä kääröstä ja nähdä oman pikkuisenne kasvavan. Minulla meni monta kuukautta ennen, kuin opin elämään asian kanssa, että joudun vielä useamman vuoden odottamaan lasta. 

Lapsettomat vs. lapselliset

Tästä aiheesta on pitänyt kirjoittaa jo pitkään oma mielipide ja tänään luettuani Iltalehden uutisen (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052115601002_uu.shtml) päätin avata sanaisen arkkuni :)

Itse olen tänä päivänä ylpeästi lapseton, vaikka aluksi tuntui pahalta etten välttämättä sairauteni takia voi koskaan saada lapsia, niin tällä hetkellä olen kiitollinen, että voin itse päättää milloin tulen raskaaksi, milloin synnytän ja milloin olen valmis kantamaan vastuuni omasta pienestä ihmeestäni.

Itseäni ärsyttää tässä loputtomassa taistelussa ärsyttää työelämässä joustaminen, koska minulla ei ole lapsia, niin voin varmaan jäädä tekemään pidemmän päivän tai tekemään monta päivää putkeen töitä. Parhaillaan olen tehnyt yhdeksän työpäivää putkeen! Tietysti oma valinta, mutta kun yritin kieltäytyä alkoi työnantajalta tulla kommentteja: ”työt jää tekemättä”, ”saat tuplapalkan”, ”ei meillä ole muita, kun muilla on lapsia”.

Tänäkin vuonna sain tapella lomistani. Halusin pitää lomani, niin että ainakin kaksi viikkoa olisi, niin että lapsilla on vielä koulua ja harvalla lomia. Tämä siitä syystä, että halusin käydä paikoissa, joissa tuskin on kaikki lapsiperheet silloin kun on koulut auki.

Julkisilla paikoilla en voi syyttää lapsia heidän käytöksestään. Minua on nipistetty pyllystä, eräs tyttö on tullut haukkumaan tukkaani ja se meteli mikä lapsista voi lähteä. Jotkut vanhemmat kun antavat lapsensa tehdä mitä sattuu. Tavallaan päästävät heidät vapaaksi, kun kaupan ovi menee kiinni. Tätä ei voi kuitenkaan kieltää, sillä lapsellistenkin on käytävä julkisilla paikoilla. Pieni pyyntö kuitenkin olisi, että vahtisivat lapsia ja katsoisivat heidän peräänsä.

Lapsellisten kavereiden käyttäytyminen lapsettomia kohtaan on vielä naurettavaa. Lapselliset kuvitellevat, että voin vapaillani tulla vahtimaan heidän lapsiaan, lähteä heidän avukseen kauppaan, auttaa rahallisesti, koska minullahan ei ole niitä lapsia, niin voin ihan hyvin tulla auttamaan heitä, koska heillä on niin rankkaa olla yksin lapsen kanssa. Kaiken lisäksi minulle suututaan, jos ilmoitan että nyt ei kyllä käy olen työpäivästä hyvin väsynyt ja haluan vaan käpertyä sohvan nurkkaan. Ystävänpalveluksena teen tämän tietysti, mutta se että jatkuvasti pyydetään, ja vedotaan minun "ylimääräiseen" vapaa-aikaani on ärsyttävää.  

Tästä on hyvä esimerkki mikä minulle on tapahtunut. Omistan kalliin kameran, jota suostuin lainaamaan ystävälleni muutamaksi päiväksi, jotta hän saisi kuvia lapsestaan. Suostuin, lainasin kameran ja viiden päivän jälkeen rupesin pyytelemään sitä takaisin. Kommentti oli ”mihin sä sitä tarviit, mitä ajattelit kuvailla? Oon just lähössä lapsen kanssa ulos, ni ois kiva saada ulkoolta kuvia”. Tästä kommentista tuli ajatus, että koska minulla ei ole niitä lapsia, niin minullahan ei ole mitään kuvattavaa. Loppujen lopuksi sain kameran parin päivän päästä. Kamerani on todella kallis ja olen tehnyt paljon työtä sen eteen ja säästänyt, joka palkasta. Tämän takia se on minulle tärkeä ja tykkään että se on minulla mukana, joka paikassa, koska koskaan ei voi tietää mitä sattuu eteen.

Lapsellisia ihmisiä todellakin pidetään ”parempina”, kuin lapsettomia. Vanhemmat ihmiset jaksavat aina kysellä, koska on minun vuoroni ja kyllä se ja se on niin kunnollinen ihminen, koska hänellä on lapsia. Muutama näistä äideistä on heti koulunsa päätettyä hankkinut lapsen ja ei ole tehnyt palkallista työtä ollenkaan. Heitä ovat auttaneet hyvin tienaavat vanhemmat ja vain koska se lapsi nyt vie kaikki rahat. Suurin osa kaveri-äideistäni on vielä yhteishuoltajuudessa. Minua, joka olen tehnyt töitä, ostanut auton ja kaiken itse tienaamilla rahoillani katsotaan kieroon. Minä en ole mitään, koska minulla ei ole lapsia. Minä en tiedä elämästä mitään, koska minulla ei ole lapsia. Minulla ei ole elämää, koska minulla ei ole lapsia.

Kun kysyn kavereiltani mitä he aikoivat tehdä, kun heidän pikkuisensa ovat isoja, ja lapset pärjäävät itsekseen. Vastaus oli, että tehdään pikkuveli tai pikkusisko, että samallahan ne kaksi pientä menee. Että aion itse ainakin olla, niin pitkään kotona kuin vain voin. Mies saa käydä töissä, mutta minä viihdyn kotona lasteni kanssa. Eivätkä he halua viedä lapsiansa hoitoon, koska siellä on vieraita tätejä ja vain oma äiti voi kasvattaa lapsensa.

En ymmärrä mitä järkeä opiskella, antaa tutkintonsa vanheta, opiskella uudelleen ja sitten alle 40 mennä takaisin töihin. Mutta ehkä tämä tästä tällä kertaa, asiaa olisi vielä, mutta ehkä säästän ne seuraaviin kirjoituksiin.

10 faktaa...

1. Sairastan 1.tyypin diabetesta ja endometrioosia

2. Vihaan olla yötä muualla kuin kotona. Kotona mulla on ollut monta vuotta samat tyynyt ja sama peitto. Ilman niitä uni ei tule.

3. Heräämiseni kestää aamulla 1,5 tuntia, jonka jälkeen olen valmis lähtemään liikenteeseen. Juon kahva, selaan uutiset, luen blogit läpi, meikkaan ja pesen hampaat. Vasta näiden jälkeen vien koiran ulos.

4. Kirjoitan blogia salassa. Tälläkin hetkellä autossa kännykällä :-D en ole kertonut blogista kenellekään. Voin luottaa vain itseeni. Ja maailmassa on ihmisiä joiden ei tarvitse tietää näitäkään asioita.

5. Olen joutunut stalkkereiden uhriksi työni takia. Tämän takia autoni ei ole nimissäni, liittymäni on salainen, facebookki on hyvin suojattu a en lisäile puolituttuja kaveriksi. Olen joutunut yhden kyttääjän takia muuttamaankin kaksi kertaa peräkkäin.

6. Tahtoisin vaihtaa ammattia. Haluaisin uusia haasteita, mutta tällä hetkellä rahallinen tilanne ei anna periksi.

7. Olen perfektionisti, kun teen jotain luovaa, kuten piirrän, teen kotisivuja tai siivoan. Kaikki pitää olla täydellistä.

8. Olen ulospäinsuuntautunut, mutta silti minulla on vain pari hyvää ystävää. Minulle on vaikeaa ystävystyä niin hyvin, että voisin jakaa arkeni heidän kanssaan. Ja minun on vaikea päästää ihmisiä lähelleni.

9. Toimin yleensä hetken mielijohteesta. Ainoa asia mitä todella oon harkinnut on koiran osto. Olen alkanut miettimättä seurustelemaan yms. Ja hankkinut kodittoman kissan!

10. Sanon asiat kaunistelematta suoraan. Tämän takia olen pilannut monen päivän ja itsetunnon. Häpeän suurinta osaa, mutta kun ne vaan tulevat suustani!! Luonnollisestihan ei ole muutakuin minun mielipiteeni!

Äitienpäivää!!!

Tämä päivä on minulle rankin päivä vuodessa. Joka vuosi käyn keräämässä ison kimpun tarkkaan valittuja valkovuokkoja äidilleni. Näin on ollut, joka vuosi ja on jatkossakin.

Äiti jaksoi nauraa aina, kun muistin kerätä valkovuokot ja vaikka ne säilyivät vain vähän aikaa oli äiti otettu tästä aineettomasta lahjasta. Viimeset viisi vuotta olen vienyt kukat kiven viereen, jossa lukee äitini nimi. Keräilen itseäni aina ennen hautausmaalle astumista. Hengitän syvään. Avaan portin. Kävelen haudalle. Sanon aina haudalla "hei äiti!". Lasken kukat kiven päälle. Istun hetken ja kuuntelen vastaisiko joku tervehdykseeni. Mietin onnellisia hetkiä, viimeisiä hetkiä, kauhun aamua. Nousen ylös ja kävelen pois. Portilla käännyn katsomaan vielä haudan suuntaan.

Rakastan sinua, Äiti!

Rakas valitusblogini...

Tänään on ollu kunnon kiukkupäivä!!!

Heti aamusta sain raivarit, koska nukuin pitkään. Olihan se tietenkin ansaittua, mutta hyvä vapaapäivä meni pilalle!

Kun pääsin tästä yli päätin pukeutua ja lähteä koiran kanssa ulos. Uusi raivari iski, kun en mahtunut enää viime kesäsiin farkku-legginsseihin. Noh, verkkarit jalkaan ja pääsin ulos. Rakas humalainen naapuri päätti ilmoittaa, että on aikeissa soittaa poliisille koirani käytöksestä. Koirani ei tykkää humalaisista miehistä ja on hyvin suojelevainen. Joten aina kun törmätään naapuriin koira haukkuu. Pelkää kuulemma koiraani liikaa. Sanoin että tulee joskus selvinpäin rapsuttelemaan, niin koira on taatusti hiljaa. Koirassani on rotua, joka on kova vahtimaan ja omistaja on sille kaikki kaikessa. Koira ei esimerkiksi suostu edes syömään, jos olen töissä. Lisäksi se ei päästä tuntemattomia ihmisiä silittelemään jos en ole mukana.

Noh lenkki koiran kanssa piristi hieman. Sitten piti lähteä ostelemaan vaatteita ja muuta. En raaskinut ostaa mitään. Iso auto-remppa tulossa ja yritän säästää kaikessa. Varaa olisi ollut, mutta ehkä silti parempi näin. Eikä yhtään lohduta, että kaiken maailman pikkutytöt flirttailevat miehelleni, pyytävät häntä kanssaan ryyppäämään ja hokevat "ei se haittaa et sulla on tyttöystävä"... Juu mutta mua haittaa, että kaiken maailman kakarat kuvittelevat tulevansa mu yli. Ihan kun tässä ei tarpeeks muutenkin tapeltais itsetunnon kanssa.

Onneksi tätä päivää on vielä jäljellä. Ehkä se tästä paranee. Jos lähtis pitkälle lenkille!

Ulkonäkö paineet...

Nyt ne on sit mullakin... Nuo jokaisen naisen ongelmat. En kehtaa lähteä kauppaan ilman meikkiä tai minnekään muualle ja kaiken lisäks ressaan painostani. Kokoajan ois tarve liikkua, mutta en jaksa. Työt vievät mehut, koirankoulutus vapaa-ajan. Vaaka lensi roskiin monta viikkoa sitten...

Tiedän, että paino on vain numeroita, mutta jos peilikuva ällöttää niin mitä tehdä??? Ilmeisesti endometrioosi on jättänyt suprittamisen paineet... Kun en voi saada lapsia minun on pakko yrittää muuten näyttää olevani nainen.

Ennen oli aivan sama vaikka liikuin ilman meikkiä, en ollut panostanut pukeutumoseen yms. Mutta nykyään saan itku-potku-raivarin, jos joku ei näytä hyvältä päälläni. Ahdistavaa, stressaavaa, mitäköhän vielä???