Still alive!!

Elossa olen. Tammikuisen lääkärikäynnin jälkeen olen syönyt cerazette minipillereitä päivittäin lääkärin määräyksestä. Lähikuukausina pitäisi olla kontrollikäynti, mutta toistaiseksi mitään ei ole kuulunut. Painoa on tullut viisi kiloa muutaman kuukauden aikana ilmeisesti johtuen pillereistä, koska mikään muu ei ole muuttunut.

Liityin facebookissa endometrioosin tukiryhmään ja muiden juttuja lukiessa olo on usein ollut epäoikeuden mukainen. Takaraivossa on edelleen se vuosi, kun olin kahden viikon välein sairaslomalla kipujen takia ja kuinka kiirellinen lähete kesti seitsemän kuukautta. Muut ovat jotenkin päässeet paljon helpommalla ja saaneet hoitoa muutamassa kuukaudessa tai viikossa.

Jossittelen usein, että mitä jos olisin päässyt leikkaukseen jo aikasemmin, olisiko endo kerinnyt villiintyä niin pahaksi? Oli myös mielenkiintoista lukea cerazetten ohjeista sen aiheuttavan kystia. Mitä jos syön turhaan hormonia, joka ei sittä autakaan?

Tuntuu muutenkin, että olisin jumissa. Aina kun yritän muuttaa elämääni tai asennettani parempaan, niin jostain tulee niin iso este etten jaksa ylittää sitä. Nyt endometrioosin kanssa eläminen on helpompaa. Välillä tietenkin tulee kipukohtauksia, mutta ne ovat niin lieviä, että menevät irvistelemällä ohi. Kivaa vaihtelua tuokin, mutta sitten tietenkin diabetekseni on alkanut kettuilemaan. Ihannearvot olisi alle 10, mutta saattavat vaihdella 5 ja 25 välillä. Lääkäri epäili tähän monia syitä mm. minipillereitä. Nyt arvoja tarkkaillaan ja mietitään sitten mitä lääkitystä lisätään.

Ilmeisesti liikaa toivottu, että saisi jotain helpotusta sairauksien kanssa?

Jälleen kerran pahoittelut säännöllisen epäsäännöllisestä kirjoittelusta.

Kuulumisia...

Viime aikojen kuulumiset voisi tiivistää yhteen sanaan "töitä". Viides viikko yli 40 tuntia viikko. Nuoruuden tyhmyydestä sakotetaan ja nyt ainoa keino on tehdä töitä korjatakseen virheensä.

Ikää tuli taas vuosi lisää. Vuosi vuodelta aika rupeaa vähenemään. Aika oman naisellisuuden. Hedelmällisimmät vuodet ovat kohta ohi.

Syksy tulee. On diabeteskontrollit, verikokeet ja muut. Endometrioosista lääkäri lokakuussa. Viime kuukautiset menivät suht kivuttomasti. Kipuja oli, mutta eivät olleet niin pahoja kuin ovat joskus olleet. Selvisin tavallisilla särkylääkkeillä ilman panacodeja. Päivittäiseksi ongelmaksi on tullut tärinäkipu, joka tuntuu varsinkin autolla ajaessa.

Blogi on saanut uusia lukijoita. Pitäisi kirjoittaa enemmän, mutta viime aikoina ei ole ollut vain aikaa tai mielenkiintoa. Miniloma lähenee, ehkä siitä saan voimaa syksyyn. Ääni takaraivossa sanoo sen tuovan omat haasteensa.

Kiireetön aamu...

Rakastan kiirettömiä aamuja, kun saa rauhassa heräillä, juoda aamukahvia ja miettiä rauhassa tulevaisuutta.
Olen 23-vuotias, kahden sairauden vanki, jotka loppujen lopuksi määrittivät tulevaisuuteni. Haaveilin pitkään poliisikoulusta, tarkoitus oli käydä armeija ja siitä sitten poliisikouluun. Valitettavasti tyypin 1 diabetes olisi, niin vaikeuttanut työtäni, että tuo haave sai jäädä.

Seuraava haave oli saada lapsia, kaksi kappaletta, sukupuolella ei väliä ja ennen kuin kerkeän täyttää 25-vuotta. Näillä näkymin tuokaan ei tule tapahtumaan. Olen onnellinen siitä, että saan tehdä lapset silloin ku haluan, eikä tarvitse pelätä, että lapsi tulisi pahaan tilanteeseen. Surullinen olen siitä minkä työn joudun tekemään lapsen eteen. Tarvitaan paljon rahaa, hormonihoitoja, kyyneleitä, verensokeri-tasapainoa ja aikaa. Toisille riittää kymmenen minuuttia peiton alla. En tunne vielä olevani valmis äidiksi, en ole valmis vielä pitämään toisesta pienestä huolta. Mitä jos en ole ikinä? Mitä jos endometrioosini herää taas henkiin ja poistetaan se viimeinen munasarja ja kohtu? Joka vuosi olen lähempänä sitä ikää, kun lapsia ei kannata enää tehdä. Mitä jos aika tekee sen päätöksen, että en saa lapsia?

Jouduin kuukausi sitten sairaalaan kamalien kipujen takia. Tähystysleikkauksessa selvisi, että syynä kipuun on tulehtunut munasarja. Tulehduksen syy ei selvinnyt. Kuitenkin oli taas lähellä, että menetän kyvyn saada biologisen lapsen. Tämän sairaalareissun jälkeen olen vakavasti miettinyt luovuttamista lapsiasiassa, jos vaan alkaisi ajattelemaan, että ei aio tehdä lapsia. Jos vaan keskittyisi itseensä ja unohtaisi haaveet lapsista...

Diabetes

Huomasin vuoden 2005 syksyllä kuinka oma jaksaminen oli heikkoa. Aluksi luulin tämän johtuvan masennuksesta, sillä minulle hyvin läheinen ihminen oli juuri kuollut kesällä. Saatoin nukahtaa kesken koulutuntien ja en jaksanut keskittyä mihinkään.

Puhuin tästä terveydenhoitajan kanssa monta kertaa ja hän sukurasitteen vuoksi päätti mitata verensokerit, jotka olivat vähän koholla. Tämän takia sain lähetteen sokerirasitus-testiin ja siellä todettiin alkava diabetes. 

Olin elänyt diabeetikon kanssa koko ikäni, joten itselleni uutinen ei tullut kamalana shokkina. Kaikki muut tuntuivat enemmän itkevän ja murehtivan puolestani, koska diabeteshan on vakava sairaus. Parin vuoden päästä haimani lopetti insuliinin tuotannon kokonaan ja tämän takia olin taas hyvin väsynyt, masentunut, ahdistunut ja keskittyminen oli vaikeata. Tämä kuitenkin saatiin kuntoon lisäämällä insuliinipistoksia.

En ole itse tähän päivään mennessäkään saanut minkäänlaista kohtausta verensokereiden heittelyiden takia. Huonoa oloa on kyllä ollut ja välillä sairaana on joutunut korjailemaan korkeita verensokereita. Tämän vuoksi en murehdi sairauttani ja olen aika luottavainen diabeteksen hoidon suhteen.

Pistän itseeni kaksi kertaa päivässä pitkävaikutteista ja lyhyt vaikutteista insuliinia sitten ennen aterioita. Säännöllinen syöminen on avainsana koko hoidossa. Olen kyllä itsekin huomannut, että jos en neljän tunnin välein syö, niin loppujen lopuksi olen todella kiukkuinen. Kuitenkin voin syödä paljon enemmän ns. herkkuja kuin esimerkiksi toisen tyypin diabeetikko (kiitos insuliinien!), mutta pidempi mässäily kyllä aiheuttaa huonoa oloa ja väsymystä. Lisäksi alkoholin juominen on vähentynyt, koska siitä seuraa yleensä kolmen päivän krapula!

Tässä nyt minun diabetes-tarinani. Kiva tauti se ei ole ja monesti iskenyt epätoivo, kun välillä haluaisi vaan syödä mitä haluaa ja miten haluaa.

Miten kaikki alkoi?

Kuukautiseni alkoivat 12-vuotiaana tarkalleen 16.11.2001. Siitä päivästä lähtien olen alkanut hermoilemaan koko kuukautisia. Se kipu on aina ollut jotain hirveää. Olen oksennellut, ollut sohvan vanki kykenemättä liikkumaan, hakenut sairaslomaa, kokeillut monia särkylääkkeitä, siirtänyt tärkeitä tapaamisia ja ties kuinka montaa käynyt lääkärissä valittamassa kuukautiskipuja. Ja joka kerta kun kävin lääkärillä, niin lähettivät uuden särkylääke-reseptin kanssa kotiin. Kukaan ei ikinä lähettänyt jatkotutkimuksiin, jotta olisi vältetty tämä tilanne...


Elin kuukautiskipujen kanssa pitkän aikaa ja hammasta purren selvisin joka kuukausi kipu-helvetistä. Viime vuoden syksynä rupesi kuitenkin tulemaan uusia oireita, olin kokoajan väsynyt, ovulaation aikana tuli välivuotoja, pahanolon tunnetta ja pieniä vihlomisia alavatsassa. Varasin lääkäriajan papa-näytteeseen, koska epäilin klamydiaa. Lääkäri kuitenkin sairastui ja aikaa siirrettiin, sitten tuli uusi aika, mutta jouduin siirtämään sitä itse koska oli tärkeä työasia sinä päivänä. Sen jälkeen en uutta aikaa varannut, sillä lähestymässä oli diabetes-kontrolli jossa voisin lääkärille kertoa vaivoistani.


Kävin ennen diabetesta labrakokeissa kuten aina. Odotin innolla diabetes-lääkärin vastaanottoa, olinhan puolessa vuodessa onnistunut melkein tiedostamatta pudottamaan 12 kiloa painoa ja painoni oli ihannepainossani, mutta toisin kävi. Tulehdusarvot ja sitä mukaa verensokerit olivat kohonneet huomattavasti. Tulehdusarvot olivat 75 ja paino oli kuulemma lähtenyt liian radikaalisti, sillä niillä muutoksilla joita olin elämässäni tehnyt ei pitäisi laihtua noin paljon. Lisäksi hän tutki painellen mahan ja kertoi kohdun olevan turvoksissa ja vaikutti aivan kun olisin ollut raskaana. Raskaana oleminen ei kuitenkaan tullut kysymykseenkään, sillä kuukautiset olivat juuri loppuneet. Lääkäri lähetti ultrattavaksi ja siellä ultrassa näkyi 15cmx20cmx12cm kokoinen suklaakysta.


Viikon päästä makasin jo ilman housuja ja kolme gynekologia pyöri ympärillä ja ihmetteli kystiani. Diagnoosi oli vaikea endometrioosi. Hoitona avoleikkaus, toisen munasarjan poisto ja muiden kystien polttaminen tai leikkaaminen pois. Lisäksi selvisi että tämä iso suklaakysta (lääkärit eivät olleet koskaan nähneet vastaavaa) painaa jo munuaisiin.


Nyt ei voi muuta kun pelätä pahinta ja toivoa parasta. Leikkausaikaa odotan edelleen ja elän kivun kanssa. Tämä blogi kertoo siitä kuinka elämäni jatkuu ja toimii eräänlaisena tapana purkaa pahaa oloa.