Elossa olen. Tammikuisen lääkärikäynnin jälkeen olen syönyt cerazette minipillereitä päivittäin lääkärin määräyksestä. Lähikuukausina pitäisi olla kontrollikäynti, mutta toistaiseksi mitään ei ole kuulunut. Painoa on tullut viisi kiloa muutaman kuukauden aikana ilmeisesti johtuen pillereistä, koska mikään muu ei ole muuttunut.
Liityin facebookissa endometrioosin tukiryhmään ja muiden juttuja lukiessa olo on usein ollut epäoikeuden mukainen. Takaraivossa on edelleen se vuosi, kun olin kahden viikon välein sairaslomalla kipujen takia ja kuinka kiirellinen lähete kesti seitsemän kuukautta. Muut ovat jotenkin päässeet paljon helpommalla ja saaneet hoitoa muutamassa kuukaudessa tai viikossa.
Jossittelen usein, että mitä jos olisin päässyt leikkaukseen jo aikasemmin, olisiko endo kerinnyt villiintyä niin pahaksi? Oli myös mielenkiintoista lukea cerazetten ohjeista sen aiheuttavan kystia. Mitä jos syön turhaan hormonia, joka ei sittä autakaan?
Tuntuu muutenkin, että olisin jumissa. Aina kun yritän muuttaa elämääni tai asennettani parempaan, niin jostain tulee niin iso este etten jaksa ylittää sitä. Nyt endometrioosin kanssa eläminen on helpompaa. Välillä tietenkin tulee kipukohtauksia, mutta ne ovat niin lieviä, että menevät irvistelemällä ohi. Kivaa vaihtelua tuokin, mutta sitten tietenkin diabetekseni on alkanut kettuilemaan. Ihannearvot olisi alle 10, mutta saattavat vaihdella 5 ja 25 välillä. Lääkäri epäili tähän monia syitä mm. minipillereitä. Nyt arvoja tarkkaillaan ja mietitään sitten mitä lääkitystä lisätään.
Ilmeisesti liikaa toivottu, että saisi jotain helpotusta sairauksien kanssa?
Jälleen kerran pahoittelut säännöllisen epäsäännöllisestä kirjoittelusta.
hei! toivottavasti sulla helpottaa nyt tasaisemmin ja paremmin jatkossa nuo minipillerit. itse pääsin samankaltaisin helpompiin kipukohtauksiin ehkäisykapselilla...
VastaaPoistakunnes tuli kystan ruptuura... 3 kertaa viimeisen puolenvuoden aikana. ja ennen ei ole ollut näin paljon vaivaa toiminnallisista kystista.
toivottavasti sinulla on parempi onni tuon keltarauhasen kanssa!
tarjosivat sitte primoja kaveriksi-eipä toiminut, nyt odotellaan seuraavaa liikettä..
itse en ole liittynyt tuohon tukiryhmään, en kokenut sitä itselleni hyväksi. ennemmin luen blogikirjoituksia ja pidän yhteyttä muihin läheisiin tuttuihin joilla kans endoa tai pcota.
parempaa talvea!