Diabetes

Huomasin vuoden 2005 syksyllä kuinka oma jaksaminen oli heikkoa. Aluksi luulin tämän johtuvan masennuksesta, sillä minulle hyvin läheinen ihminen oli juuri kuollut kesällä. Saatoin nukahtaa kesken koulutuntien ja en jaksanut keskittyä mihinkään.

Puhuin tästä terveydenhoitajan kanssa monta kertaa ja hän sukurasitteen vuoksi päätti mitata verensokerit, jotka olivat vähän koholla. Tämän takia sain lähetteen sokerirasitus-testiin ja siellä todettiin alkava diabetes. 

Olin elänyt diabeetikon kanssa koko ikäni, joten itselleni uutinen ei tullut kamalana shokkina. Kaikki muut tuntuivat enemmän itkevän ja murehtivan puolestani, koska diabeteshan on vakava sairaus. Parin vuoden päästä haimani lopetti insuliinin tuotannon kokonaan ja tämän takia olin taas hyvin väsynyt, masentunut, ahdistunut ja keskittyminen oli vaikeata. Tämä kuitenkin saatiin kuntoon lisäämällä insuliinipistoksia.

En ole itse tähän päivään mennessäkään saanut minkäänlaista kohtausta verensokereiden heittelyiden takia. Huonoa oloa on kyllä ollut ja välillä sairaana on joutunut korjailemaan korkeita verensokereita. Tämän vuoksi en murehdi sairauttani ja olen aika luottavainen diabeteksen hoidon suhteen.

Pistän itseeni kaksi kertaa päivässä pitkävaikutteista ja lyhyt vaikutteista insuliinia sitten ennen aterioita. Säännöllinen syöminen on avainsana koko hoidossa. Olen kyllä itsekin huomannut, että jos en neljän tunnin välein syö, niin loppujen lopuksi olen todella kiukkuinen. Kuitenkin voin syödä paljon enemmän ns. herkkuja kuin esimerkiksi toisen tyypin diabeetikko (kiitos insuliinien!), mutta pidempi mässäily kyllä aiheuttaa huonoa oloa ja väsymystä. Lisäksi alkoholin juominen on vähentynyt, koska siitä seuraa yleensä kolmen päivän krapula!

Tässä nyt minun diabetes-tarinani. Kiva tauti se ei ole ja monesti iskenyt epätoivo, kun välillä haluaisi vaan syödä mitä haluaa ja miten haluaa.

Oi! Kolme lukijaa!!!

Olen jotenkin ihmeen kautta kerännyt blogilleni jo kolme lukijaa. Olin aivan varma, että ”angsti-tekstini” eivät kerryttäisi yhtään lukijaa. Ehkä minunkin pitäisi nyt alkaa kirjoittamaan useammin ja ehkä laajemmin omasta elämästäni, kun elämääni kuitenkin kuuluu muutakin kuin endo-ahdistuksessa rypeminen. Seuraavaksi (ja pian, tittidiidiiidii!) ajattelin kertoa hieman diabeteksestani.

Kuulumisia sen verran, että tällä hetkellä olen alkanut inhoamaan vatsassani olevaa arpea, onhan se n.25 cm pitkä ja navasta alaspäin. Hieman ahdistaa tuleva kesä ja uimapuku-kausi. Eihän siinä muuten mitään, mutta joudun taatusti monelle selittelemään mistä tuollainen arpi on tullut. Lisäksi se näkyy aina kun olen pukemassa, riisuutumassa, suihkussa jne. Jotenkin sen aina unohtaa siksi aikaa kun vaatteet ovat päällä, ja muistaa joka päivä uudelleen ja uudelleen. 

Tämä arpi on kanssani loppuelämän. Tämä arpi muistuttaa siitä kuinka ei elämä aina kohtele silkkihanskoin ja kuinka elämässä kannattaisi hyödyntää hetkiä heti kun saa mahdollisuuden- Itse taisin odottaa liian kauan ja hukkasin mahdollisuuden saada lapsia. Nyt odotetaan että kortit jaetaan uudestaan ja miltä jakajan käsi näyttää.