Milloin lääkäriin?

Lukiessani muita endometrioosiin liittyviä blogeja törmään aina samaan ongelmaan. Lääkärit eivät ota todesta kipua. Nykyään kun menen kivun takia lääkärille kerron, että sairastan endometrioosia ja kipukynnykseni on korkea. Viimeksi kysyttiin päänsäryn kivusta asteikolla 1-10 millaista kipu oli. Vastasin, että kahdeksan, mutta joku toinen olisi voinut sanoa 10.

Endometrioosi on noin 10 %:lla naisista, silti sitä ei haluta epäillä. (lähde: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00119). Itse ravasin 10 vuotta omalääkäreillä, koululääkäreillä, terveydenhoitajilla ja aina samasta syystä: kuukausittaisesta kivusta, joka rajoittaa elämääni. Heitin itsekin muutaman kerran ilmoille endometrioosin, mutta lääkärit kohauttivat olkiaan ja sanoivat tuskin sentään. Lääkäristä lähdin aina uusi lääkeresepti kourassa kotiin ja olin taas lähtöpisteessä.

Nyt kun tiedän, että suvussa on ollut endometrioosia aiemmin ja isoäitini ja minut on sen vuoksi operoitukin, niin pystyn ehkä auttamaan jälkipolvia. Kertomalla omat kokemukset ja pakottamaan heidät hakemaan sinnikkäästi apua, kunnes sitä saavat. Mielestäni endometrioosia on aihetta epäillä, kun kuukautiskivut rajoittavat elämää. Kun vuoto on runsasta ja jos lähisuvusta löytyy endometrioosia. On tutkittu, että endometrioosi ei ole perinnöllinen, mutta kuitenkin sen on huomattu iskevän saman suvun naisiin.

Jos et uskalla mennä lääkäriin ja pelkäät endometrioosi-diagnoosia voi sinullekin käydä kuten minulle. Kystat voivat kasvaa niin suuriksi, että näkyvät ulospäin. Tämän jälkeen joudut odottamaan puoli vuotta leikkausaikaa ja kokoajan kystat lisääntyvät ja kasvavat. Loppujen lopuksi sinulle ei jää oikein mitään. Minulle jäi munasarja ja kohtu. Ei hymyilytä. Kaikki vaan sen takia, että vuosien ajan lääkärit eivät uskoneet kipujani tai halunneet epäillä endometrioosia. Oli masentavaa kuulla leikkauspäivänä lääkäriltä pahoittelut leikkausajan venymisestä. Puoli vuotta elin sietämättömän kivun kanssa, syöden parhaillaan neljää eri kipulääkettä, kärsien hermosäryistä ja odottaen leikkausaikaa. En toivo samaa kenellekään. Kipu vie voimat.

Miten kaikki alkoi?

Kuukautiseni alkoivat 12-vuotiaana tarkalleen 16.11.2001. Siitä päivästä lähtien olen alkanut hermoilemaan koko kuukautisia. Se kipu on aina ollut jotain hirveää. Olen oksennellut, ollut sohvan vanki kykenemättä liikkumaan, hakenut sairaslomaa, kokeillut monia särkylääkkeitä, siirtänyt tärkeitä tapaamisia ja ties kuinka montaa käynyt lääkärissä valittamassa kuukautiskipuja. Ja joka kerta kun kävin lääkärillä, niin lähettivät uuden särkylääke-reseptin kanssa kotiin. Kukaan ei ikinä lähettänyt jatkotutkimuksiin, jotta olisi vältetty tämä tilanne...


Elin kuukautiskipujen kanssa pitkän aikaa ja hammasta purren selvisin joka kuukausi kipu-helvetistä. Viime vuoden syksynä rupesi kuitenkin tulemaan uusia oireita, olin kokoajan väsynyt, ovulaation aikana tuli välivuotoja, pahanolon tunnetta ja pieniä vihlomisia alavatsassa. Varasin lääkäriajan papa-näytteeseen, koska epäilin klamydiaa. Lääkäri kuitenkin sairastui ja aikaa siirrettiin, sitten tuli uusi aika, mutta jouduin siirtämään sitä itse koska oli tärkeä työasia sinä päivänä. Sen jälkeen en uutta aikaa varannut, sillä lähestymässä oli diabetes-kontrolli jossa voisin lääkärille kertoa vaivoistani.


Kävin ennen diabetesta labrakokeissa kuten aina. Odotin innolla diabetes-lääkärin vastaanottoa, olinhan puolessa vuodessa onnistunut melkein tiedostamatta pudottamaan 12 kiloa painoa ja painoni oli ihannepainossani, mutta toisin kävi. Tulehdusarvot ja sitä mukaa verensokerit olivat kohonneet huomattavasti. Tulehdusarvot olivat 75 ja paino oli kuulemma lähtenyt liian radikaalisti, sillä niillä muutoksilla joita olin elämässäni tehnyt ei pitäisi laihtua noin paljon. Lisäksi hän tutki painellen mahan ja kertoi kohdun olevan turvoksissa ja vaikutti aivan kun olisin ollut raskaana. Raskaana oleminen ei kuitenkaan tullut kysymykseenkään, sillä kuukautiset olivat juuri loppuneet. Lääkäri lähetti ultrattavaksi ja siellä ultrassa näkyi 15cmx20cmx12cm kokoinen suklaakysta.


Viikon päästä makasin jo ilman housuja ja kolme gynekologia pyöri ympärillä ja ihmetteli kystiani. Diagnoosi oli vaikea endometrioosi. Hoitona avoleikkaus, toisen munasarjan poisto ja muiden kystien polttaminen tai leikkaaminen pois. Lisäksi selvisi että tämä iso suklaakysta (lääkärit eivät olleet koskaan nähneet vastaavaa) painaa jo munuaisiin.


Nyt ei voi muuta kun pelätä pahinta ja toivoa parasta. Leikkausaikaa odotan edelleen ja elän kivun kanssa. Tämä blogi kertoo siitä kuinka elämäni jatkuu ja toimii eräänlaisena tapana purkaa pahaa oloa.