Lukiessani muita endometrioosiin liittyviä blogeja törmään
aina samaan ongelmaan. Lääkärit eivät ota todesta kipua. Nykyään kun menen kivun
takia lääkärille kerron, että sairastan endometrioosia ja kipukynnykseni on
korkea. Viimeksi kysyttiin päänsäryn kivusta asteikolla 1-10 millaista kipu
oli. Vastasin, että kahdeksan, mutta joku toinen olisi voinut sanoa 10.
Endometrioosi on noin 10 %:lla naisista, silti sitä ei
haluta epäillä. (lähde: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00119).
Itse ravasin 10 vuotta omalääkäreillä, koululääkäreillä, terveydenhoitajilla ja
aina samasta syystä: kuukausittaisesta kivusta, joka rajoittaa elämääni. Heitin
itsekin muutaman kerran ilmoille endometrioosin, mutta lääkärit kohauttivat
olkiaan ja sanoivat tuskin sentään. Lääkäristä lähdin aina uusi lääkeresepti
kourassa kotiin ja olin taas lähtöpisteessä.
Nyt kun tiedän, että suvussa on ollut endometrioosia aiemmin
ja isoäitini ja minut on sen vuoksi operoitukin, niin pystyn ehkä auttamaan
jälkipolvia. Kertomalla omat kokemukset ja pakottamaan heidät hakemaan
sinnikkäästi apua, kunnes sitä saavat. Mielestäni endometrioosia on aihetta
epäillä, kun kuukautiskivut rajoittavat elämää. Kun vuoto on runsasta ja jos
lähisuvusta löytyy endometrioosia. On tutkittu, että endometrioosi ei ole
perinnöllinen, mutta kuitenkin sen on huomattu iskevän saman suvun naisiin.
Jos et uskalla mennä lääkäriin ja pelkäät
endometrioosi-diagnoosia voi sinullekin käydä kuten minulle. Kystat voivat
kasvaa niin suuriksi, että näkyvät ulospäin. Tämän jälkeen joudut odottamaan
puoli vuotta leikkausaikaa ja kokoajan kystat lisääntyvät ja kasvavat. Loppujen
lopuksi sinulle ei jää oikein mitään. Minulle jäi munasarja ja kohtu. Ei
hymyilytä. Kaikki vaan sen takia, että vuosien ajan lääkärit eivät uskoneet
kipujani tai halunneet epäillä endometrioosia. Oli masentavaa kuulla
leikkauspäivänä lääkäriltä pahoittelut leikkausajan venymisestä. Puoli vuotta
elin sietämättömän kivun kanssa, syöden parhaillaan neljää eri kipulääkettä,
kärsien hermosäryistä ja odottaen leikkausaikaa. En toivo samaa kenellekään.
Kipu vie voimat.
Hei Ensso! Kiitos jo etukäteen blogistasi, aion kohta lukea sen läpi mutta tähän piti heti pysähtyä.
VastaaPoistaVoi ei, kaikki tuo on niin tuttua. Niin, niin tuttua. Kipu todellakin vie voimat.
Olin niin järkyttynyt tuosta leikkausjonoasiasta, että purskahdin nauruun kun luin, että odotit puoli vuotta leikkausta. Ei voi olla totta! Tosin, sama kävi minulle. Mutta olin niin loppu, että itkin jonohoitajalle, ja sain lyhennettyä jonotusaikaa neljään kuukauteen. Vaikka endometrioomani ei kyllä näy ulospäin, ja niitä on vain yksi.
Sitten kuulin, että täysin kivuttomasta kiertohäiriöstä kärsivä tutuntuttu pääsi samalle poliklinikalle yhdessä kuukaudessa. Minä odotin kolme kuukautta.
Kipu on näkymätöntä, kiertohäiriön voi laittaa paperille. En tiedä, miksi kiertohäiriöllä on enemmän kiire jo sinne ensikäynnille. Endometrioosi pahenee joka hetki. Kiertohäiriönainen on nyt raskaana, ensimmäisestä hoidosta. Sillä aikaa minun endometrioomani on kasvanut kooltaan kaksinkertaiseksi. No, onpahan enemmän leikattavaa.
Hauskinta tässä oli se, että mut siirrettiin vielä lähi-sairaalsta kauemmas leikkaus-jonoon, että saataisiin nopeammin aika. Puolen vuoden päästä vaan pahoiteltiin, että pääsi venymään. Kävin joka ikinen kuukausi tuon puolenvuoden aikana hakemassa kuukautisten ajaksi saikkua lääkäriltä, koska olin oikeasti niin kipeä, että en päässyt sängystä ylös. Lääkärit eivät voineet tällä paikkakunnalla tehdä mitään, koska se oli jo ulkoistettu. Mitään korvaustakaan en saa, koska puoli vuotta ei ylittynyt.
Poista