Kun parisuhde alkaa olemaan jatkuvaa kiristystä, mustasukkaisuutta ja toisen alistamista, niin kannattaako jatkaa? Kun tossu-osapuoli ei pääse mihinkään tai saada tehdä mitään, niin kannattaako jatkaa?
Parisuhde kuuluisi olla kivaa ja kummankin kuuluisi nauttia toistensa seurasta ja olla tasapuolisia. Mitäs sitten kun toinen osapuoli onkin vahvempi persoona ja alkaa tossuttamaan toista? Yleensä nainen kiristää seksillä, jos mies ei tee niinkuin pyydetään. Meillä saa rauhassa liikkua ovesta ulos ja sisään kunhan ilmoittaa mihin on menossa ja milloin on tulossa. En ole kertaakaan kieltänyt miestä menemästä minnekään. Itse olen lähes joka viikonloppu töissä, joten loppujen lopuksi on sama missä ukko viillettää. Kunhan tiedän edes missä paikkakunnalla hän menee. Se että olen antanut luvan tälläiseen touhuun on närkästyttänyt ukon kavereiden tyttöystävät. Siinä missä he kohtelevat miehiään kuin pikkulapsia, niin meillä on keskinäinen luottamus. Nämä tyttöystävät antavat miehilleen kotiintulo-aikoja, kieltävät baarit (siellä on toisia naisia) ja soittelevat vartin välein tarkistuspuheluita. Pahimmassa tapauksessa he haluavat lähtee mukaan ja kiehnätä kokoajan miehessään, ettei vaan tapahdu mitään.
Olen keskustellut samaisten naisten kanssa ja syy on siihen, että he pelkäävät että toinen pettää. MITÄ?! Oikeasti, jos olette seurustelleet useamman vuoden, niin miksi edelleen pelkäätte? varsinkaan jos niin ei oikeasti ole IKINÄ käynyt? Jos toinen on mennäkseen, niin se ei ainakaan pitämällä kiinni pysy. Kaikkia ihmisiä ei ole luotu tossun alle ja tarpeeksi kun alistaa ja rajoittaa toista, niin se keksii kyllä keinon mennä. Pettäminenhän on helpoin tapa päättää parisuhde. Ei turhia selittelyitä, vaan kertoo pettäneensä ja siihen se suhde yleensä päättyy. Olen katsonut vanhempieni pettämisiä koko pienen ikäni. Tämän (epämiellyttävän) kokemuksen takia voin sanoa, että tiedän milloin toinen pettää. Lisäksi olen asunut yli puolet elämästäni vain miesten kanssa, joten heidän ajatusmaailmansa on todella tuttu.
Kohdelkaa toista niinkuin haluaisitte itseänne kohdeltavan. Antakaa toiselle omaa tilaa. Ottakaa oma tilanne. Rakastakaa. Luottakaa. Kertokaa kaikki. Kunnioittakaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti