tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vastaus kysymkseen



Sain blogiini kommentin koskien endometrioosin leikkauksia.

”Miten endometrioosi diagnoosi tehtiin ennen leikkausta? Näkyikö se ultrassa? Miksi leikkaus tehtiin avoleikkauksena, kun olen kuullut että se tehdään tähystysleikkauksena?

Eli mistä minulle tuli diagnoosi endometrioosista. Ensinnäkin tämä kettumainen sairaus on todella vaikea todeta. Oikeastaan ultrassakin voidaan todeta endometrioosi vasta, jos kystat ovat suuria. Itsellänihän suurin kysta oli ison greipin kokoinen. Tämä kysta oli ns. suklaakysta ja se oli kasvanut oikean puoleiseen munasarjaan. Täten diagnoosi endometrioosista voitiin tehdä helposti. Lisäksi muut endometrioosin oireet täsmäsivät tilaani.

Yleensä endometrioosi varmennetaan tähystysleikkauksella, varsinkin jos muut oireet täsmäävät. Ainoa vaihtoehto minulle oli avoleikkaus ihan vain kystankin koon perusteella.

Ensiksi kävin ultraääni-tutkimuksissa missä näkyi suklaakysta, parin kuukauden päästä kuvattiin kuitenkin vielä magneettikuvassa, jossa yritettiin katsoa tarkemmin endometrioosin levinneisyyttä. Magneettikuvassa ei kuitenkaan näkynyt sen paremmin kuin ultraäänikuvassakaan.

Minulle tehty avoleikkaus kesti jo yksissään kuusi tuntia. Avoleikkauksessa pystyttiin myös paremmin tutkimaan koko vatsan alue ja selvittämään missä kaikkialla ylimäärästä kudosta olikaan.

Viime syksynähän jouduin kovien kipujen takia tähystysleikkaukseen ja ennen sitäkin painotettiin, että on mahdollisuus avoleikkaukseen, jos tarve vaatii. Kuitenkin ainoa mitä löyty silloin oli tulehtunut munasarja.

Tähystysleikkaus on aina kivuttomampi ja helpompi kuin avoleikkaus. Tähystysleikkauksesta parane muutamassa päivässä kun avoleikkauksesta toipumiseen voi mennä kuukausi ja enemmän. Lisäksi avoleikkauksesta jää rumemmat arvet. Itselläni avoleikkauksesta paraneminen vei puolitoista kuukautta ja kävely oli monta viikkoa hankalaa. Ensimmäisen viikon aikana pystyin liikkumaan vain lyhyitä matkoja ja kaikki liikkeet mihin tarvittiin vatsalihaksia tuottivat vaikeuksia. Tähystysleikkauksen jälkeen olin melkein heti pystyssä ja se ei paljon vaikuttanut elämään. Lisää tunnelmia avoleikkauksen jälkeen voi lukea täältä.

Toivottavasti jatkossakin tulevat leikkaukset tehdään tähystyksellä eikä yhtään avoleikkausta tarvitse tehdä. 

2 kommenttia:

  1. Kiitos pitkästä vastauksestasi! Kuulostaa tosi pelottavalta tuo avoleikkaus. Ja vielä kun olen ollut työharjoittelussa leikkaussalissa, niin anestesia pelottaa kamalasti. Kamalaa, jos itekki joutuu leikkauspöydälle...

    Minullakin on juuri toedettu endometrioosi ja PCOS. Kuitenkaan ultassa ei näkynyt tuota endometrioosia, niin mietin vain, että mitähän tutkimuksia seuraavaksi on edessä. Kävin siis yksityisellä gynekologilla ja nyt sain lähetteen naistentautien poliklinikalle, aika sinne on toukokuun alussa.

    Minulla on jatkuvasti alavatsa kipeä ja syön päivittäin paljon särkylääkkeitä, joista ei melkeinpä ollenkaan ole apua. Mietin vain, että voiko kivun perusteella arvioida, kuinka "paha" endo on kyseessä..

    Tuntuu kyllä kamalalta ajatus, että jos joudun koko elämäni näitä kipuja kestämään.

    Voimia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kipuhan on vähän ihmisestä riippuva käsitys. Itselläni on hyvin korkea kipukynnys. Mielestäni vaikeasta endosta voidaan puhua, kun kipu rajoittaa elämää.

      Ultraäänessä on vaikea havaita pieniä kystiä tai endokudosta. Uskoisin, että seuraavaksi sinulla on edessä magneettikuvaus ja sitten luultavasti tähystysleikkaus.

      Itselläni kivut onneksi katosivat leikkauksen myötä. Endosta vaan ei koskaan pääse lopullisesti eroon, joten sitä päivää odotan milloin kivut palaavat.

      Pelkäsin itsekin nukutusta ja kerroin siitä silloin anestesia-lääkärille. Sain rauhoittavan ennen leikkausta ja minulle kerrottiin tarkasti mitä tulisivat tekemään. Avoleikkaus on kuitenkin aina haastavampi leikkaus. Toivottavasti jos sinut leikataan, niin se tehdään tähystysleikkauksella :)

      Poista