Yksinäisyys

Siitä on nyt puolitoista vuotta, kun sain tuomion, että en tule koskaan saamaan luonnollisesti omia lapsia. Alkuun ystävät olivat jumissa, välttelivät ja olivat puhumatta koko asiasta. Tietysti olin tehnyt selväksi, että en halua puhua asiasta. Lisäsin kuitenkin aina perään, että siitä voidaan puhua joskus toiste. Joskus kun sana lapsettomuus ei saa kyyneleitä silmiini. Joskus kun ajatus siitä, mitä lapsen tekeminen tulee joskus vaatimaan.

Tätä päivää ei koskaan tullut. Tämän puolentoista vuoden aikana jokainen lähin ystäväni on tullut raskaaksi. Raskaus on jätetty kertomatta tai sitä ollaan kirottu, kun ollaan tultu vahingossa raskaaksi e-pillereiden syönnin aikana. Eräs, joka tuli raskaaksi vahingossa kertoi pitävänsä lapsen, jotta ei kävisi samalla lailla kuin minulle. Luuli, että se olisi hänen ainoa mahdollisuutensa tulla raskaaksi. Kuitenkin nyt hänellä on jo kaksi lasta.

Olen jäänyt yksin. Jos yritän kotona puhua tästä yksinäisyydestä saan olankohautuksenn ja tuumauksen, että ehkä kaikkien ei kuulu saada lapsia ja sen kanssa täytyy nyt vain elää. En saa kutsua lapsisynttäreille, koska ystävät pelkäävät, että se vaivaa minua. En saa kutsua yhteisiin illanviettoihin, koska siellä on vaan muita äitejä ja ystävät pelkäävät jättävänsä minut ulkopuolelle.

Viime kesänä pääsin piknikille ystävieni ja heidän ystäviensä kanssa. Koko ajan keskustelimme vain lasten kehittymisestä ja kasvusta. Yritin monta kertaa vaihtaa puheenaihetta ruokaan tai töihin. Puheenaiheet vain pysyivät lapsissa. Kun pääsin kotiin itkin, raivosin ja yritin miettiä mitä hyvää tässä elämässä olisi.

Kerran puhuin ystäväni kanssa henkeviä. Aloin kertoa yksinäisyydestäni. Kuinka väärältä kaikki tuntuu. Kuinka katkera olen koko ajan. Kuinka pelkään menettäväni viimeisen munasarjani. Kuinka elän sairauden armoilla. Kuinka vaikeaa tämä kaikki minulle on. Kuinka pelkään jokaista vihlasua mahassani. Kuinka sairaus pilasi elämäni. Arvatkaa mitä ystäväni teki. Hän käänsi keskustelun itseensä. Hänellä oli tapahtunut kohdunkaulassa muutoksia. Häntä pelotti, että joutuu kokemaan saman minkä minäkin. Loppujen lopuksi lohdutin ystävääni.

Hassuinta on se kuinka paljon läheiset oikeasti tietävät endometrioosista. Olen kertonut heille kaiken. Heidän ainoa lohduttava sanansa on, että onneksi ei pahempaa. Onneksi sulla ei ole syöpää. Ja he edelleen uskovat, että leikkaus paransi minut kokonaan. He eivät usko, että joutuisin vielä leikkauspöydälle tai että kenellekään voisi olla niin huono tuuri, että menettäisi vielä kohdun sekä viimeisen munasarjani.

En ole vaivannut läheisiäni tunteillani enää pitkään aikaan. Kaikki on nätisti suljettu sisälleni pieneen arkkuun. Pelkään, joka ikinen päivä eikä ketään tunnu kiinnostavan. Hymyilen tuoreelle äidille ja sisälläni oleva nätisti suljettu arkku avautuu ja vastaanottaa uuden katkeran ajatuksen. Yritän olla muiden seurassa onnellinen heidän puolestaan. Yksin yksinäisenä oman katkeran mieleni kanssa.

Pyyhin taas kyyneleet, jotka vuodatin yksin. Huokaisen syvään. On aika viedä koira ulos ja lähteä töihin. Uuteen päivään hymyillen.