Lapsettomat vs. lapselliset

Tästä aiheesta on pitänyt kirjoittaa jo pitkään oma mielipide ja tänään luettuani Iltalehden uutisen (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052115601002_uu.shtml) päätin avata sanaisen arkkuni :)

Itse olen tänä päivänä ylpeästi lapseton, vaikka aluksi tuntui pahalta etten välttämättä sairauteni takia voi koskaan saada lapsia, niin tällä hetkellä olen kiitollinen, että voin itse päättää milloin tulen raskaaksi, milloin synnytän ja milloin olen valmis kantamaan vastuuni omasta pienestä ihmeestäni.

Itseäni ärsyttää tässä loputtomassa taistelussa ärsyttää työelämässä joustaminen, koska minulla ei ole lapsia, niin voin varmaan jäädä tekemään pidemmän päivän tai tekemään monta päivää putkeen töitä. Parhaillaan olen tehnyt yhdeksän työpäivää putkeen! Tietysti oma valinta, mutta kun yritin kieltäytyä alkoi työnantajalta tulla kommentteja: ”työt jää tekemättä”, ”saat tuplapalkan”, ”ei meillä ole muita, kun muilla on lapsia”.

Tänäkin vuonna sain tapella lomistani. Halusin pitää lomani, niin että ainakin kaksi viikkoa olisi, niin että lapsilla on vielä koulua ja harvalla lomia. Tämä siitä syystä, että halusin käydä paikoissa, joissa tuskin on kaikki lapsiperheet silloin kun on koulut auki.

Julkisilla paikoilla en voi syyttää lapsia heidän käytöksestään. Minua on nipistetty pyllystä, eräs tyttö on tullut haukkumaan tukkaani ja se meteli mikä lapsista voi lähteä. Jotkut vanhemmat kun antavat lapsensa tehdä mitä sattuu. Tavallaan päästävät heidät vapaaksi, kun kaupan ovi menee kiinni. Tätä ei voi kuitenkaan kieltää, sillä lapsellistenkin on käytävä julkisilla paikoilla. Pieni pyyntö kuitenkin olisi, että vahtisivat lapsia ja katsoisivat heidän peräänsä.

Lapsellisten kavereiden käyttäytyminen lapsettomia kohtaan on vielä naurettavaa. Lapselliset kuvitellevat, että voin vapaillani tulla vahtimaan heidän lapsiaan, lähteä heidän avukseen kauppaan, auttaa rahallisesti, koska minullahan ei ole niitä lapsia, niin voin ihan hyvin tulla auttamaan heitä, koska heillä on niin rankkaa olla yksin lapsen kanssa. Kaiken lisäksi minulle suututaan, jos ilmoitan että nyt ei kyllä käy olen työpäivästä hyvin väsynyt ja haluan vaan käpertyä sohvan nurkkaan. Ystävänpalveluksena teen tämän tietysti, mutta se että jatkuvasti pyydetään, ja vedotaan minun "ylimääräiseen" vapaa-aikaani on ärsyttävää.  

Tästä on hyvä esimerkki mikä minulle on tapahtunut. Omistan kalliin kameran, jota suostuin lainaamaan ystävälleni muutamaksi päiväksi, jotta hän saisi kuvia lapsestaan. Suostuin, lainasin kameran ja viiden päivän jälkeen rupesin pyytelemään sitä takaisin. Kommentti oli ”mihin sä sitä tarviit, mitä ajattelit kuvailla? Oon just lähössä lapsen kanssa ulos, ni ois kiva saada ulkoolta kuvia”. Tästä kommentista tuli ajatus, että koska minulla ei ole niitä lapsia, niin minullahan ei ole mitään kuvattavaa. Loppujen lopuksi sain kameran parin päivän päästä. Kamerani on todella kallis ja olen tehnyt paljon työtä sen eteen ja säästänyt, joka palkasta. Tämän takia se on minulle tärkeä ja tykkään että se on minulla mukana, joka paikassa, koska koskaan ei voi tietää mitä sattuu eteen.

Lapsellisia ihmisiä todellakin pidetään ”parempina”, kuin lapsettomia. Vanhemmat ihmiset jaksavat aina kysellä, koska on minun vuoroni ja kyllä se ja se on niin kunnollinen ihminen, koska hänellä on lapsia. Muutama näistä äideistä on heti koulunsa päätettyä hankkinut lapsen ja ei ole tehnyt palkallista työtä ollenkaan. Heitä ovat auttaneet hyvin tienaavat vanhemmat ja vain koska se lapsi nyt vie kaikki rahat. Suurin osa kaveri-äideistäni on vielä yhteishuoltajuudessa. Minua, joka olen tehnyt töitä, ostanut auton ja kaiken itse tienaamilla rahoillani katsotaan kieroon. Minä en ole mitään, koska minulla ei ole lapsia. Minä en tiedä elämästä mitään, koska minulla ei ole lapsia. Minulla ei ole elämää, koska minulla ei ole lapsia.

Kun kysyn kavereiltani mitä he aikoivat tehdä, kun heidän pikkuisensa ovat isoja, ja lapset pärjäävät itsekseen. Vastaus oli, että tehdään pikkuveli tai pikkusisko, että samallahan ne kaksi pientä menee. Että aion itse ainakin olla, niin pitkään kotona kuin vain voin. Mies saa käydä töissä, mutta minä viihdyn kotona lasteni kanssa. Eivätkä he halua viedä lapsiansa hoitoon, koska siellä on vieraita tätejä ja vain oma äiti voi kasvattaa lapsensa.

En ymmärrä mitä järkeä opiskella, antaa tutkintonsa vanheta, opiskella uudelleen ja sitten alle 40 mennä takaisin töihin. Mutta ehkä tämä tästä tällä kertaa, asiaa olisi vielä, mutta ehkä säästän ne seuraaviin kirjoituksiin.