Kävin viime viikolla ystäväni kanssa rakenne-ultrassa. Auto-matka meni puhuessa säästä ja joulusta. Kumpikin tuntui välttelevän puheenaihetta lapsettomuus ja raskaus.
Nähdessäni ystäväni hermoilemassa äitiyspoliklinikan aulassa mieleni teki halata ja onnitella. Kuitenkin viimeaikainen ystäväni Katkeruus nosti päänsä ja annoin olla. Miksi hän sai odottaa jo toista lastansa, kun minä en ollut saanut ensimmäistäkään? Mitä pahaa MINÄ olin tehnyt, jotta joutuisin elämään ilman hermoilua tulevan pienokaisen sukupuolesta. Kun ystäväni meni hoitajan kanssa pieneen huoneeseen, jäin odotusaulaan lukemaan lehtiä. Ympärilläni istui hymyileviä ja vatsaansa piteleviä äitejä. Tässä vaiheessa olin todella lähellä juosta ulos itkien.
Miksi olen näin katkera muiden onnesta? Miksi en osaa iloita muiden puolesta? Nämä kysymykset ovat pyörineet päässäni koko päivän. Ehkä olen huono ihminen, ehkä minussa on jotain vikaa korvienkin välissä…
Miksi en vain saisi olla kuin muutkin ihmiset syntyä, lisääntyä ja kuolla?? Onko väärin olla kateellinen äideille? Onko se väärin? Kannattaako minun edes tehdä lapsia, kun perittävänä olisi diabetes ja endometrioosi? Miksi kukaan ei tajua, että ajatus lapsettomasta tulevaisuudesta satuttaa minua niin paljon? Ehkä joskus joku kertoo vastaukset, tai sitten ne on löydettävä vain itse…
Törmäsin blogiisi kun googletin endometrioosia ja vauvoja..Luin kaikki tekstisi ja olen todella pahoillani siitä mitä olet saanut kokea ja millainen tilanteesi on. Itku oli lähellä. Olen itsekin 22v ja sairastan endoa. Minun tilanteeni ei ole läheskään yhtä paha, kävin 3 vuotta sitten tähystysleikkauksessa eikä minulta löytynyt kystia eikä mitään poistettu. Mahdollisuuteni ovat siis vielä hyvät vaikka vatsakalvot ovatkin täysin endon peitossa, ellei tilanne ole kolmessa vuodessa ehtinyt pahasti muuttua..
VastaaPoistaYmmärrä kuitenkin kaikki tuntemuksesi, pelkosi ja sen miten pahalta tuntuu kun muut eivät ymmärrä. Monta vuotta kuuntelin läheisiltä ja lääkäreiltä kommentteja että "kaikilla sattuu joskus mahaan". Kukaan ei ottanut tosissaan, eivätkä ota vieläkään. Nyt kun tiedän mikä minua vaivaa ja pelkään hedelmättömyyttä, ei kukaan taaskaan ymmärrä. Kaikki sanovat että vielähän olet nuori ja kyllä niitä lapsia ehtii tehdä myöhemminkin, mutta entäs jos ei ehdi eikä pysty? Sitä ei todellakaan ole helppo hyväksyä. Samoin olen miettinyt tuota että jos joskus saan lapsia ne varmaan vihaavat minua kun perivät liudan sairauksia.
En siis aio sanoa että älä murehdi, kyllä kaikki järjestyy. Sanon vain että ymmärrän tuskasi ja toivon ettet menetä toivoasi ja löydät ympärillesi ihmisiä jotka ymmärtävät. Ja toivottavasti edes fyysiset kipusi ovat helpottaneet leikkauksen myötä. Jos haluat jutella voit laittaa minulle sähköpostia osoitteeseen jenni.ozkaya@hotmail.com . Kaipaan itsekin vertaistukea.
T: Kipusisko