vauvavertailu

Viime aikoina on tullut pyörittyä paljon äitien seurassa ja kuunnellen saman katon alla useampiakin äitejä. Kaikki menee ihan samalla kaavalla, vanhemman lapsen omistaja antaa vinkit ja kyselee nuoremmalla miten on mennyt yöt, syöttämiset yms. Ja nyt siis puhutaan alle vuoden ikäisten lasten äitien kommenteista. Omistaja-sanaa käytin, koska loppujen lopuksi keskustelu rupeaa kuulostamaan kuin puhuttaisiin näyttelykoirista tai esineistä.

”Teiän Matti on kyllä paljon kehittyneempi kuin mun kaverin lapsi, se on jo viis kuukautta, mutta ei siltikään juttele, hymyile tai mitään” aina tuntuu löytyvän lapsi, joka on vähemmän kehittynyt kuin se lapsi, joka lattialla sitterissä kuuntelee juttuja. ”Maija syöttää lapselleen vieläkin maitoa, vaikka vois syöttää jo velliä” ruokailuilla tuntuu olevan suuri merkitys. Lapsella ei saa aloittaa soseita liian aikaisin, eikä saa syöttää liian kauan maitoa jne. Nämä ovat vain esimerkkejä, mutta näitä riittää.

Tuntuu että vauvat olisivat jotain näyttelykoiria joita viedään tuomareiden (muiden äitien) arvioitavaksi. Täytyy olla siistit vaatteet, muuten tuomarit ei tykkää. Vauvan täytyy olla kehityksessä mukana, muuten tulee sanomista. Sanomista keksitään myös jos se oma kullannuppu sattuukin olevan vähemmän kehittyneempi kuin sen joka on tuonut omansa arvioitavaksi. Äiti lyödään heti lyttyyn, jos on eripari vaatteet, likainen paita, hiukset harjaamatta ja vaikka mitä.

Äitien suorittaminen näyttää sivustakatsojasta raskaalta ja kun lapsettomana yrität kommentoida näihin arvosteluihin on vuorossa vihainen katse ja sanonta etten voi ymmärtää miltä heistä tuntuu. Ehkä en voi, mutta en tule myöskään koskaan tule painimaan kysymyksen pitääkö lapsi vai abortoida? Vaan voin tehdä lapsen silloin kuin minä olen valmis ja kun olen valmis antamaan omalle lapselleni mahdollisimman hyvän lapsuuden 100 %:sesti ja keskittyä vain omaan pieneen ihmiseeni. 

Ihanat vapaapäivät takana ei voi kyllä muuta sanoa!! Mitään erikoista en ole tehnyt, vaan ollut kotona, lenkkeillyt koiran kanssa ja ennen kaikkea nauttinut elämän pikkuasioista! Kyllä taas jaksaa puurtaa. Ilmat ovat olleet kylmät, mutta kuitenkin tajuttoman nätit. Ihanaa!!

Jostain syystä blogin kirjottaminen on viime aikoina pyörinyt mielessä. On muuten aika hankalaa pitää blogia, kun haluaa pysyä anonyymina, jotenkin haluaisin vaan kertoa teille kaiken itsestäni. Myös sen takia, että jotenkin ymmärtäisitte tilanteeni sairauden kanssa vakavana. Elämäni on ollut viimeset kahdeksan vuotta sellaista hullun myllyä että! Kuitenkin kaikesta olen selvinnyt ja elän päivä kerrallaan. Sairauden myötä ajatusmaailma muuttui muutenkin. Enää ei jaksa kiinnostaa pienet rypyt elämässä ja ainakin ton toisen osapuolen mielestä oon liiankin huoleton. Joskus stressi saattoi nousta ihan pienen pienistäkin asioista, mutta nykyään mietin aina kaks kertaa mitä sanon ja mitä tekisin. Ehkä se on sitä aikuistumista?

Ideoita bloggaamiseen on ja paljon! Yritän tästä lähtien kirjoittaa ainakin kerran viikossa ja saada jotain rytmiä tähän touhuun!

Jos ette halua jättää kommenttia, mutta haluatte kysyä jotain tai vaikkapa vertaistukea, niin viestit voi laittaa sähköpostiin ensso@hotmail.fi

Kuvat http://weheartit.com/

Diabetes

Huomasin vuoden 2005 syksyllä kuinka oma jaksaminen oli heikkoa. Aluksi luulin tämän johtuvan masennuksesta, sillä minulle hyvin läheinen ihminen oli juuri kuollut kesällä. Saatoin nukahtaa kesken koulutuntien ja en jaksanut keskittyä mihinkään.

Puhuin tästä terveydenhoitajan kanssa monta kertaa ja hän sukurasitteen vuoksi päätti mitata verensokerit, jotka olivat vähän koholla. Tämän takia sain lähetteen sokerirasitus-testiin ja siellä todettiin alkava diabetes. 

Olin elänyt diabeetikon kanssa koko ikäni, joten itselleni uutinen ei tullut kamalana shokkina. Kaikki muut tuntuivat enemmän itkevän ja murehtivan puolestani, koska diabeteshan on vakava sairaus. Parin vuoden päästä haimani lopetti insuliinin tuotannon kokonaan ja tämän takia olin taas hyvin väsynyt, masentunut, ahdistunut ja keskittyminen oli vaikeata. Tämä kuitenkin saatiin kuntoon lisäämällä insuliinipistoksia.

En ole itse tähän päivään mennessäkään saanut minkäänlaista kohtausta verensokereiden heittelyiden takia. Huonoa oloa on kyllä ollut ja välillä sairaana on joutunut korjailemaan korkeita verensokereita. Tämän vuoksi en murehdi sairauttani ja olen aika luottavainen diabeteksen hoidon suhteen.

Pistän itseeni kaksi kertaa päivässä pitkävaikutteista ja lyhyt vaikutteista insuliinia sitten ennen aterioita. Säännöllinen syöminen on avainsana koko hoidossa. Olen kyllä itsekin huomannut, että jos en neljän tunnin välein syö, niin loppujen lopuksi olen todella kiukkuinen. Kuitenkin voin syödä paljon enemmän ns. herkkuja kuin esimerkiksi toisen tyypin diabeetikko (kiitos insuliinien!), mutta pidempi mässäily kyllä aiheuttaa huonoa oloa ja väsymystä. Lisäksi alkoholin juominen on vähentynyt, koska siitä seuraa yleensä kolmen päivän krapula!

Tässä nyt minun diabetes-tarinani. Kiva tauti se ei ole ja monesti iskenyt epätoivo, kun välillä haluaisi vaan syödä mitä haluaa ja miten haluaa.