Olen aina vihannut odottamista. Inhoan, että tiedän jotain tulevan lähiaikoina, mutta en tiedä tarkalleen milloin. Joka aamu nousen sängystä ja tarkistan postin. Toistaiseksi ei ainuttakaan kirjettä sairaalasta. Ei tietoa milloin leikattaisiin ja olo helpottuisi. Saisi sen lopullisen tuomion, että saako ikinä lapsia vai jäänkö yksin?
Viime aikoina olen nähnyt painajaisia, että lääkäri tulee kertomaan leikkauksen jälkeen, että biologiset lapset saa unohtaa. Yritin pitkäaikaisen puolisoni kanssa lasta yli vuoden, sen jälkeen turhauduin koko touhuun. Ei kertaakaan positiivista tulosta eikä edes oireita mahdollisesta raskaudesta. Tämä olikin luultavasti yksi syy eroon.
Tällä hetkellä kaikki tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta. Tulevaisuutta ei uskalla suunnitella huomista pidemmälle. Viimeisen viikon ajan aamupalan kanssa on tullut syötyä särkylääkkeitä. Kipu seuraa koko ajan ja särkylääkkeet helpottaa vain hetkellisesti.
Minulla on vain pari hyvää naispuolista ystävää. Heistä viimeinen lapseton sai pari päivää sitten tietää olevansa raskaana. Olen katkera, olen kateellinen ja olen vihainen. Miksi juuri minä voin olla se joka ei ikinä kuule oman lapsensa itkua tai naurua? Mistä ikinä löydän miehen, joka ei halua nähdä omien lapsiensa kasvavan? Lisäksi odotan kipukohtausta, joka vie tajun. Eihän se kysta voi loputtomiin vain kasvaa? Kyllähän se jossain vaiheessa puhkeaa? Milloin? Päässä on niin paljon kysymyksiä ja vastauksen saa vain odottamalla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti