En ole kirjoittanut hetkeen. Olen jälleen vajonnut syvälle katkeruuden syövereihin. Hiljaa mielessäni olen vihannut maailmaa ja elämääni. Kirjoittaminen on tuntunut teennäiseltä ja jotenkin olen ollut lukossa. Joka päivä olen yrittänyt iloita jostain asiasta ja nyt monen kuukauden jälkeen alkaa helpottamaan. Joulun aika on aina se mikä laittaa ahdistaa eniten. Tottakai se ahdistaa, sillä ei oo perhettä kenen kanssa sen viettäis. Omista vanhemmista toinen lähti pysyvästi jo monta vuotta sitten. Toisesta en edes tiedä missä asuu ja mitä kuuluu. Yksi tekstiviesti silloin tällöin ei paljoa helpota. Sisarukset asuvat kaukana ja he viettävät joulut oman perheensä kanssa.
Aloitan yleensä stressaamisen joulusta jo hyvissä ajoin. Ostan pikkusille ajatuksella joululahjat. Paketoin lahjat ja vien ne pikkuisten kaappeihin odottamaan jouluaattoa. Saan vaihdossa yleensä suklaarasian. Tänä jouluna sain yhden suklaarasian ja yhden varsinaisen lahjan, senkin pikkuveljeltä. Joulu on aina todella kiusallista aikaa. Kukaan ei muista ja en saa lahjoja. Ei ole perhettä kenen kanssa sen viettää. Sitten vielä ihmetellään miksi en pidä joulusta.
Joulu meni ja niinkuin joka vuosi tänäkin vuonna tuntui, että joulu jäi kesken. Se on joka tapauksessa jälleen ohi. Loppuvuoden pyhät meni töissä. Mielelläni ne töissä olinkin. Ei tarvinnut stressata, että mitä tekisi ja todeta morkkista kun ei tehnytkään mitään erikoista.
Postitiivisena pysyminen. Tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä haasteelta. Silti joka päivä ennen nukkumaanmenoa yritän ajatella mitä positiivista päivässä oli. Mikä teki iloiseksi? Tammikuun alussa kävin lääkärissä. Leikkausta ei tehdä. Se tehdään sitten vasta, kun se on viimeinen vaihtoehto. Aloitan loppukuusta minipillerit. Hirvittää ja pelottaa, koska kaikki kuulemani jutut pilleireistä ovat olleet negatiivisia. Lääkäri pelkää, että leikkaus tuhoaisi viimeisen munasarjani ja tuho aiheuttaisi vaihdevuodet. Kerroin kivuista joita on joka päivä. Itkin kuinka en saa nukutuksi kipujen takia. Kerroin saavani hirveitä kipukohtauksia. Lääkäri kertoi minipillereiden ehkä helpottavan kipuja. Puolen vuoden aikana. Puoli vuotta kipujen kanssa ja sitten ehkä helpottaa. Ehkä.
Haaveilen. Rakastan. Yritän olla positiivinen. Elän päivä kerrallaan. Jokainen päivä jolloin en tunne kipuja on voitto. Jokainen päivä on voitto. Huomisesta ei koskaan tiedä. Eilinen on jo historiaa.
Kuvat weheartit
Luin jostakin, että raakaravinnolla on saatu kipuja kuriin ja myös jollekin ollut apua lapsettomuuteen. Houkuttaisi kokeilla, mutta jotenkin pelkkien raakojen ruokien syönti ei nappaa, kun muutenkin on ruokahalu ollut poissa...
VastaaPoistaPaljon tsemppiä sulle ja tosiaan itselläni on auttanut tuo, että miettii päivän lopuksi positiivisia asioita päivästä.
mä niin tiedän ton vihan joulua kohtaan. itse olen avioerolapsi ja vihaan että joka vuosi pitää valita missä sitä viettää ja joka saakelin kerta joku vetää herneet nenään.
VastaaPoistakumpa nuo minipillerit auttais sua, tsemppiä :)