sunnuntai 12. elokuuta 2012

Unohdus...

Näin erästä ystävääni eilen pitkästä aikaa. Hän oli paljon tukena sairauteni eri vaiheissa. Tuli mukaan tutkimuksiin, kävi sairaalassa ja auttoi kun kotiuduin. Sama ystävä sai tietää viikko sen jälkeen, kun sairauteni viime vuoden toukokuussa todettiin, että on raskaana. Lapsi syntyi viime joulukuussa ja on kaikin puolin ihana. Ystäväni painotti, että lupaisi ottaa huomioon minutkin, sillä hän oli viimeinen läheinen ystäväni, jolla ei ollut lapsia. Hän lupasi myös olla hehkuttamatta omaa onneaan ja julisti kuinka hänestä ei ikinä tulisi pullantuoksuista kotiäitiä. 

Kuitenkaan tästä lupauksesta huolimatta emme ole nähneet viikkoihin, koska aina kun hänelle on sopinut minä olen ollut töissä. Kun minulle on sopinut hänellä on ollut juuri kiireellinen juttu lapsensa kanssa.


Niin, no me näimme tänään. Ensin juttelimme työjutuista, parisuhteista, mutta pian hän alkoi puhumaan lapsestaan. Kuinka toinen on ollut kipeänä ja mitäköhän hänen kuuluisi nyt tehdä? Samaan hengenvetoon hän julisti kotiäitiyttä, kuinka ihanaa on olla kotona ja kuinka pieni lapsi kasvaa ja oppii uutta kokoajan. Yritin hienovaraisesti vaihtaa puheenaiheen johonkin muuhun. Minusta alkoi tuntua minuutti minuutilta enemmän siltä kuin hän hehkuttamalla hehkuttaisi omaa onneaan. Tietysti mikäs siinä, jos ystävä on onnellinen. Ymmärrän, että hänen elämänsä pyörii nyt lapsen ympärillä. Ikävin asia tapahtui, kun ystäväni yllättäen kysyi koska me saamme lapsia?


Tuijotin ystävääni pitkään ja räjähdin. Huusin ystävälleni, että miten hän voi unohtaa? Miten hän voi kysyä tuollaista? Miksi hän unohti? Aloin itkemään ja poistuin loukkaantuneena paikalta. Miten ystävä voi unohtaa? Olemme tunteneet useamman vuoden... miten hän voi unohtaa...

5 kommenttia:

  1. Voi että :( Anteeksiantamatonta, kyllä mäkin loukkaantuisin..

    Miten on muuten mennyt? Oon seuraillut sun blogia mutta en oo varma oonko ikinä saanut aikaiseksi kommentoida :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Ei hyvänen aika, tolleen ne äidit pimahtaa!! Mä en voi käsittää! :(((( ymmärrän täysin sun tilanteesi! Itse olen samantapaisessa... Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Kauheeta luettavaa sun elämä! Minulla kuukautiset alkoi 14v, aina vuoti ja koski kamalasti, kerran yläasteella kotiin kipujen vuoksi lähtiessäni pyörryin kadulle kipujdn vuoksi, koska äiti ei päässyt hakemaan minua(oli töissä) ja isä oli jo muuttanut pois kotoa. Koulussa ei terveydenhoitaja saanut antaa lääkettäkään. 22vuotiaana jouduin kovien kipujen vuoksi ekaan leikkaukseen. Lääkäri sanoi ettäjos haluat lapsia, pitää toimia. No en siinä vaiheessa ollut ollenkaan suunnitellut perhettä.Sen jälkeen kokeilin pillereitä, mutta niiden aiheuttamat mielialan vaihtelut säikäyttivät enkä tajunnut(tai ei ollut voimia) kokeilla(vaatia) toisia pillereitä. Sain ensimmäinen lapseni. 2.5v leikkauksesta. Sitten halusimme toisen, mutta sepä ei onnistunutkaan yhtä helposti. Meni 5vuotta ja jouduin uudestaan leikkaukseen kovien selkäkipujen ja korkean kuumeen vuoksi: endo oli kasvanut virtsaputken ympärille, munuainen ei päässyt tyhjentymään ja siksi selkään koski. Magneettikuvauksessa huomattiin että kasvustoa oli myös paksusuolen ympärillä. Leikkaus helpotti jälleen kipua mutta koska halusimme lisää lapsia, ei pillerit tulleet taaskaan kuvaan mukaan. 2 vuotta meni ja saimme toisen lapsen. Sitten laihdutin proteiinipirtelöillä ja aloin syömään muutenkin terveellisemmin. 14vuotiaasta asti matalasta hempasta kärsineenä, 97-117, veriarvoni olivat jo 150! Olotila oli virkeämpi kuin koskaan. Puolivuotta toisen lapsen syntymästä ja taas odotin. Kolme lasta uuvutti emmekä halunneet enempää, joten hormonikierukka laitettiin 9kk sitten: 5kk vuotoa miten sattuu ja sitten 4kk paheneva masennus. Niin paha että pelkäsin satuttavani joko lapsiani tai itseäni. Yhtenä yönä heräsin paniikkikohtaukseen. Kierukkaa en voi otattaa pois koska se toimiii niin hyvin endoa vastaan; vuotoa on tosi vähän ja kipuja ei juurikaan. Soitin naisten polille ja lääkärini soittaakin minulle ensi viikolla ja toivottavasti saan apua masennukseen. Myös painoni on noussut, joten sekin ikävää. Laihdutan työkseni ihmisiä joten työkin kärsinyt omasta painonnoususta. Kommentit läheisiltä ovat ikäviä kertoessani taudista: poistata kohtu(kohdun poisto ei vaikuta hormoneihin jotka lisäävät endoa) Tai ota kierukka pois(en voi koska se hoitaa endoa enkä halua niitä kipuja takaisin tai avannetta jos kasvusto vahingoittaa suolta). Siksipä en enää jaksakaan yrittää kertoa/keskustella asiasta sellaisten kanssa jotka eivät sairasta endoa. Yksi ystäväni joutui juuri läpikäymään pahimman mahdollisen hoidon endoon: vaihdevuodet. Seksihalut meni(iho oheni eli limakalvot myös joten ei kostu eikä auta liukkaritkaan joten myös avioliitto kärsii), paino nousi 20kiloa(ennen oli tosi hoikkanen), masennus tuli kuvaan, kaikki päin mäntyä ja kesällä ekaan leikkaukseen missä poistetaan peräsuolesta endoa. Tod näk joutuu avanteeseen puoleksi vuodeksi. Onneksi minulla on tämä yksi joka ymmärtää. Toisaalta hänen tilanne pahempi ja siksi minä yleensä lohduttajan roolissa enkä uskalla omasta tilasta itkeä hänelle. No, toivottavasti saan jotain lääkettä tähän masennukseen ja kierukka saa jäädä paikalleen. Luoja, ota endo pois tästä maailmasta ja anna meidän elää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullahan on kilpirauhasen vajaatoiminta. Se kulkee usein käsi kädessä endon kanssa. Kun mulla alettiin hoitaa vajaatoimintaa niin endokin mmuyttui siedettävämmäksi. Etsi lääkäri joka osaa asiansa ja ei katso pelkkiä kilpirauhaskokeiden tuloksia vaan myös oireita.

      Poista
  4. Itsellenihän tehtiin kans vaihdevuodet, jotka aiheuttivat masennuksen, kuumat aallot, nivelsäryt yms. Pistoksia määrättiin 7 kk ja ne maksoivat yli 100 euroa kappale. Myöhemmin kuulin lääkäriltä, että niitä ei saisi käyttää kuin 4 kk, kun tuppaavat haurastuttamaan niveliä. Ilmankos viimesinä hoitokuukausina en saanut aamuisin käsiä nyrkkiin. Toivon kuitenkin, että siitä ei olisi tullut pysyvää vaurioita. Hiirulainen, on tuo sinunkin tarinasi kyllä tosi rankka. Endo on kyllä veemäinen sairaus, johon ei valitettavasti ole edes pysyvää hoitoa.

    VastaaPoista