Mitä sinulle kuuluu?

Keskustelin eilen ystäväni kanssa Facebookissa. Hän kertoi kuinka oli ärsyyntynyt siitä, että en ole kahteen viikkoon kysellyt hänen ja kummilapseni kuulumisia. Minulla on neljä kummilasta. Selitin olleeni paljon töissä ja hyvin väsynyt. Kerroin myös, että en ole kerinnyt kyselemään kenenkään kummilapseni kuulumisia. Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut töissä ja töiden jälkeen kirjaimellisesti kaatunut sänkyyn nukkumaan. Vastaus oli häneltä "ok, ilmottele kun ei enää väsytä. Tule kahville on paljon kerrottavaa". Lupasin ilmoitella, vaikka olisihan se ollut kiva jos joku olisi kysynyt minultakin kuulumiset.

Eli mitä minulle kuuluu? miten on mennyt? Noh, ystävät ovat tavallaan "unohtaneet" koko sairauteni. Ehkä siksi, kun en jaksa siitä itse jatkuvasti puhua. Olen väsynyt, olen vihainen ja katkera. Vuosi sitten haaveenani oli löytää mies, jonka kanssa perustaa perhe. Nyt olen viallinen. Olokaan ei ole kovin naisellinen, kun tietää että raskaaksi tulemiseen tarvitaan paljon onnea, rahaa ja aikaa. Jotkut ikäiseni odottavat jo kolmatta. Minä katselen vierestä vauvamasuja ja kuuntelen pienten lasten juttelua. Miten voin ikinä kelvata kenellekkään? Ehkä jollekin, jolla on jo omia lapsia? Mutta onko minusta äidiksi toisten lapsille? Vielä on mahdollisuuksia saada oma, mutta endometrioosi on parantumaton sairaus ja mahdollisessa seuraavassa leikkauksessa ei ole paljon leikattavaa.

Kuukautisten aikana en tunne enää kipua. Jotain pieniä mahdollisia nippailuita ja paineen tunnetta, mutta enää ei tarvitse makoilla sikiöasennossa sängyssä hirvittävässä lääketokkurassa. On hassua, kun kivut ei rajoita elämää. Mutta kuinka kauan tätäkin kestää? On ihanaa elää ilman kipuja. Vieläkun oppisi elämään päänsä kanssa.