Rakkaat lapselliset...

Tämä on postaus heille, jotka ovat voineet saada lapsia luonnollisesti. Blogiini on eksytty monesti hakusanalla "mitä lapsellinen voi sanoa lapsettomalle". Toivon, että tämä postaus auttaa teitä ymmärtämään meitä lapsettomia paremmin.

Jokaisen naisen odotetaan ryhtyvän äidiksi. Jokainen lapseton saa kuulla sukujuhlissa monen monta kertaa kysymyksen "koskas teille tulee lapsia?". Kun kerron sairaudesta, joka estää luonnollisen raskauden. Ihmisten katseet kääntyvät säälivään katseeseen. Katse kertoo suoraan sanoen "voi tyttörukka kun sinussa on vikaa, jota on mahdoton korjata".

Lapsettomana saa olla myös malliesimerkki. Kannattaa tehdä lapset nuorena. Ettei käy kun tuolle. Tuskinpa tuokaan enää ketään löytää, kun juuri tuossa iässä halutaan ja tehdään lapsia.

Viimeksi eilen kielsin lapsia piirtelemästä kahvion pöytään. Eräs vanhempi mieshenkilö kuuli tämä ja tokasi, ettei minulla taida olla omia lapsia. Joo ei taida ei, mut kun olen töissä on minun vastuullani ettei kukaan sotke työpaikkani omaisuutta.

Kun lapsellinen äiti valittaa ajanpuutettaan tai rahanpuutetta. Minun seurassani lisätään vielä loppuun, mutta niin ethän sinä ymmärrä. Kun eihän sinulla ole lapsia.

Maailma on julma lapsettomia kohtaan. Meitä syrjitään tahattomasti ja meitä kartellaan. Kun järjestetään häitä, niin lapseton joutuu yleensä vanhojen ihmisten kanssa samaan pöytään. Kun on kavereiden lasten synttärit, niin meitä ei edes kysytä mukaan. Myöhemmin huomaa vain kuinka synttärit on vietetty kun facebookkiin tulee uusia kuvia.

Itse ainakin yritän iloita teidän kanssanne teidän lapsista. Yritän hymyillä ja ymmärtää. En voi kunnolla ymmärtää lapsiperheen arkea, mutta yritän.

Ajatelkaa, että kun olisitte lähteneet yrittämään lasta. Yrittäneet ja halunneet. Kuukausi toisen jälkeen kuukautiset vain tulevat. Kertaakaan ei positiivista tulosta. Miehen ilme, kun jälleen tulette vessasta itkien. Vuosi samaa rumpaa ja menette lääkäriin. Teillä todettaisiin endometrioosi. Siitä leikkaukseen. Lopullinen tuomio, ei lapsia kuin lääkärin avulla.

Haluan ymmärrystä. Haluamme olla elämässänne mukana.

Positiivinen ajattelu

Toissapäiväisen postauksen jälkeen yritin miettiä asioita positiivisesti. Jatkuva epäonni ja katkeruus ovat saaneet itseni vihaamaan naiseutta. Itseäni. Aina en edes tiedä kuka olen tai mitä haluan??

Mihin katosi se energinen ja hymyilevä nainen, jonka itsevarmuutta kadehtittiin? Nainen joka auttoi ystäviään ja kuunteli murheita? Nainen joka ei ajatellut muiden ongelmia mitättömämpänä kuin omiaan.

Haluan tuon naisen takaisin. Vaikka elämässäni ei ole tällä hetkellä eikä välttämättä koskaan omia lapsia, niin ympãrilläni on silti lapsia, joille olen tärkeã. Lapsia jotka haluavat halata ennen kuin lãhden. Lapsia jotka odottavat vierailuitani. Kotini ei ole koskaan hiljainen, koska minulla on lemmikkejã. Lemmikeistã kannettava vastuu on suurempi kuin koskaan luulin.

Ainakin tiedän, että oman lapsen saaminen ei tule olemaan helppoa. Tiedän kivisen tien, jota joutuu kulkemaan. Ei tarvitse miettiä entä jos? Ei tarvitse pelätã että tulisi vahinko.

Elãmässäni on hienoja ihmisiä. Ihania asioita. Minulla on vakituinen työpaikka. Mies, joka kaikesta huolimatta rakastaa. Asiat ovat hyvin.

Olen selvinnyt pitkãn matkan ja taistellut sairauden kanssa. Nyt on ajateltava positiivisemmin. Nostettava leuka ylös ja nautittava siitä mitã tässä elämässä on. Tämä on minun elämäni.

Yksinäisyys

Siitä on nyt puolitoista vuotta, kun sain tuomion, että en tule koskaan saamaan luonnollisesti omia lapsia. Alkuun ystävät olivat jumissa, välttelivät ja olivat puhumatta koko asiasta. Tietysti olin tehnyt selväksi, että en halua puhua asiasta. Lisäsin kuitenkin aina perään, että siitä voidaan puhua joskus toiste. Joskus kun sana lapsettomuus ei saa kyyneleitä silmiini. Joskus kun ajatus siitä, mitä lapsen tekeminen tulee joskus vaatimaan.

Tätä päivää ei koskaan tullut. Tämän puolentoista vuoden aikana jokainen lähin ystäväni on tullut raskaaksi. Raskaus on jätetty kertomatta tai sitä ollaan kirottu, kun ollaan tultu vahingossa raskaaksi e-pillereiden syönnin aikana. Eräs, joka tuli raskaaksi vahingossa kertoi pitävänsä lapsen, jotta ei kävisi samalla lailla kuin minulle. Luuli, että se olisi hänen ainoa mahdollisuutensa tulla raskaaksi. Kuitenkin nyt hänellä on jo kaksi lasta.

Olen jäänyt yksin. Jos yritän kotona puhua tästä yksinäisyydestä saan olankohautuksenn ja tuumauksen, että ehkä kaikkien ei kuulu saada lapsia ja sen kanssa täytyy nyt vain elää. En saa kutsua lapsisynttäreille, koska ystävät pelkäävät, että se vaivaa minua. En saa kutsua yhteisiin illanviettoihin, koska siellä on vaan muita äitejä ja ystävät pelkäävät jättävänsä minut ulkopuolelle.

Viime kesänä pääsin piknikille ystävieni ja heidän ystäviensä kanssa. Koko ajan keskustelimme vain lasten kehittymisestä ja kasvusta. Yritin monta kertaa vaihtaa puheenaihetta ruokaan tai töihin. Puheenaiheet vain pysyivät lapsissa. Kun pääsin kotiin itkin, raivosin ja yritin miettiä mitä hyvää tässä elämässä olisi.

Kerran puhuin ystäväni kanssa henkeviä. Aloin kertoa yksinäisyydestäni. Kuinka väärältä kaikki tuntuu. Kuinka katkera olen koko ajan. Kuinka pelkään menettäväni viimeisen munasarjani. Kuinka elän sairauden armoilla. Kuinka vaikeaa tämä kaikki minulle on. Kuinka pelkään jokaista vihlasua mahassani. Kuinka sairaus pilasi elämäni. Arvatkaa mitä ystäväni teki. Hän käänsi keskustelun itseensä. Hänellä oli tapahtunut kohdunkaulassa muutoksia. Häntä pelotti, että joutuu kokemaan saman minkä minäkin. Loppujen lopuksi lohdutin ystävääni.

Hassuinta on se kuinka paljon läheiset oikeasti tietävät endometrioosista. Olen kertonut heille kaiken. Heidän ainoa lohduttava sanansa on, että onneksi ei pahempaa. Onneksi sulla ei ole syöpää. Ja he edelleen uskovat, että leikkaus paransi minut kokonaan. He eivät usko, että joutuisin vielä leikkauspöydälle tai että kenellekään voisi olla niin huono tuuri, että menettäisi vielä kohdun sekä viimeisen munasarjani.

En ole vaivannut läheisiäni tunteillani enää pitkään aikaan. Kaikki on nätisti suljettu sisälleni pieneen arkkuun. Pelkään, joka ikinen päivä eikä ketään tunnu kiinnostavan. Hymyilen tuoreelle äidille ja sisälläni oleva nätisti suljettu arkku avautuu ja vastaanottaa uuden katkeran ajatuksen. Yritän olla muiden seurassa onnellinen heidän puolestaan. Yksin yksinäisenä oman katkeran mieleni kanssa.

Pyyhin taas kyyneleet, jotka vuodatin yksin. Huokaisen syvään. On aika viedä koira ulos ja lähteä töihin. Uuteen päivään hymyillen.