sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Kiireetön aamu...
Olen 23-vuotias, kahden sairauden vanki, jotka loppujen lopuksi määrittivät tulevaisuuteni. Haaveilin pitkään poliisikoulusta, tarkoitus oli käydä armeija ja siitä sitten poliisikouluun. Valitettavasti tyypin 1 diabetes olisi, niin vaikeuttanut työtäni, että tuo haave sai jäädä.
Seuraava haave oli saada lapsia, kaksi kappaletta, sukupuolella ei väliä ja ennen kuin kerkeän täyttää 25-vuotta. Näillä näkymin tuokaan ei tule tapahtumaan. Olen onnellinen siitä, että saan tehdä lapset silloin ku haluan, eikä tarvitse pelätä, että lapsi tulisi pahaan tilanteeseen. Surullinen olen siitä minkä työn joudun tekemään lapsen eteen. Tarvitaan paljon rahaa, hormonihoitoja, kyyneleitä, verensokeri-tasapainoa ja aikaa. Toisille riittää kymmenen minuuttia peiton alla. En tunne vielä olevani valmis äidiksi, en ole valmis vielä pitämään toisesta pienestä huolta. Mitä jos en ole ikinä? Mitä jos endometrioosini herää taas henkiin ja poistetaan se viimeinen munasarja ja kohtu? Joka vuosi olen lähempänä sitä ikää, kun lapsia ei kannata enää tehdä. Mitä jos aika tekee sen päätöksen, että en saa lapsia?
Jouduin kuukausi sitten sairaalaan kamalien kipujen takia. Tähystysleikkauksessa selvisi, että syynä kipuun on tulehtunut munasarja. Tulehduksen syy ei selvinnyt. Kuitenkin oli taas lähellä, että menetän kyvyn saada biologisen lapsen. Tämän sairaalareissun jälkeen olen vakavasti miettinyt luovuttamista lapsiasiassa, jos vaan alkaisi ajattelemaan, että ei aio tehdä lapsia. Jos vaan keskittyisi itseensä ja unohtaisi haaveet lapsista...
torstai 22. marraskuuta 2012
Uusi alku...
Huomiseen, kiitos kun olette pysyneet lukijoinani.
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Kysy!!!!
Tehkää tälle laiskimukselle palvelus ja kysykää!
Kiitos!
keskiviikko 22. elokuuta 2012
Mitä sinulle kuuluu?
Eli mitä minulle kuuluu? miten on mennyt? Noh, ystävät ovat tavallaan "unohtaneet" koko sairauteni. Ehkä siksi, kun en jaksa siitä itse jatkuvasti puhua. Olen väsynyt, olen vihainen ja katkera. Vuosi sitten haaveenani oli löytää mies, jonka kanssa perustaa perhe. Nyt olen viallinen. Olokaan ei ole kovin naisellinen, kun tietää että raskaaksi tulemiseen tarvitaan paljon onnea, rahaa ja aikaa. Jotkut ikäiseni odottavat jo kolmatta. Minä katselen vierestä vauvamasuja ja kuuntelen pienten lasten juttelua. Miten voin ikinä kelvata kenellekkään? Ehkä jollekin, jolla on jo omia lapsia? Mutta onko minusta äidiksi toisten lapsille? Vielä on mahdollisuuksia saada oma, mutta endometrioosi on parantumaton sairaus ja mahdollisessa seuraavassa leikkauksessa ei ole paljon leikattavaa.
Kuukautisten aikana en tunne enää kipua. Jotain pieniä mahdollisia nippailuita ja paineen tunnetta, mutta enää ei tarvitse makoilla sikiöasennossa sängyssä hirvittävässä lääketokkurassa. On hassua, kun kivut ei rajoita elämää. Mutta kuinka kauan tätäkin kestää? On ihanaa elää ilman kipuja. Vieläkun oppisi elämään päänsä kanssa.
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Unohdus...
Kuitenkaan tästä lupauksesta huolimatta emme ole nähneet viikkoihin, koska aina kun hänelle on sopinut minä olen ollut töissä. Kun minulle on sopinut hänellä on ollut juuri kiireellinen juttu lapsensa kanssa.
Niin, no me näimme tänään. Ensin juttelimme työjutuista, parisuhteista, mutta pian hän alkoi puhumaan lapsestaan. Kuinka toinen on ollut kipeänä ja mitäköhän hänen kuuluisi nyt tehdä? Samaan hengenvetoon hän julisti kotiäitiyttä, kuinka ihanaa on olla kotona ja kuinka pieni lapsi kasvaa ja oppii uutta kokoajan. Yritin hienovaraisesti vaihtaa puheenaiheen johonkin muuhun. Minusta alkoi tuntua minuutti minuutilta enemmän siltä kuin hän hehkuttamalla hehkuttaisi omaa onneaan. Tietysti mikäs siinä, jos ystävä on onnellinen. Ymmärrän, että hänen elämänsä pyörii nyt lapsen ympärillä. Ikävin asia tapahtui, kun ystäväni yllättäen kysyi koska me saamme lapsia?
Tuijotin ystävääni pitkään ja räjähdin. Huusin ystävälleni, että miten hän voi unohtaa? Miten hän voi kysyä tuollaista? Miksi hän unohti? Aloin itkemään ja poistuin loukkaantuneena paikalta. Miten ystävä voi unohtaa? Olemme tunteneet useamman vuoden... miten hän voi unohtaa...
perjantai 22. kesäkuuta 2012
Juhannus selvinpäin!!!
Alkaa tulla jo perinteeksi selväpäinen juhannus. Tänä vuonna tämä juhannus on viides selvinpäin ja syynä ovat aina olleet työt. Lisäksi aina kaupunki-juhannus.
Lupasin poikakaverille, että ens juhannukseksi varataan mökki Himokselta ja pidän kesäloman juhannuksen tienoilla! Mutta seon vasta sitten vuoden päästä ja nyt mennään näillä mitä on.
Kolme viikkoa kesälomaan, niin pääsee taas rentoutumaan ja suunnittelemaan jotain kivaa mitä voi talvella miettiä.
Hyvät juhannukset! Älkää hukkuko ja pitäkää kivaa!
lauantai 16. kesäkuuta 2012
kohta sattuu...
Eikö enää opeteta lapsille, että koirat ovat eläimiä??? Asumme lapsiperhe alueella ja täällä on kerhoikäisiä lapsia varmasti yli 20. Lisäksi lähelläon leikkipuisto, joka on koiran ulkoilutus-reittimme varrella. Nyt kesä aikaan olemme joutuneet muuttamaan reittiämme, koska puisto on täynnä äitejä ja lapsia. Aina kun menimme koiran kanssa ohi, niin puistosta juoksi 10 lasta huutanen ihanaa koiramme luokse. Lapsiin tottumaton koira menee tästä ihan sekaisin se kun ei tiedä mitä tehdä. Meidän koira päätti yrittää lähtee karkuun, mutta ei hihnassa mihinkään päässyt, joten seuraava reaktio oli uhkaava käytös eli karvat pystyyn ja lapsilaumalle haukkumista. Lauma onneksi pelästyi ja pääsimme jatkamaan lenkkiä. Näitä vastaavia tapaamisia on nyt tapahtunut niin paljon, että koiramme on oppinut että lapsille täytyy haukkua. Eli se on saanut niin kutsutun trauman. Olen yrittänyt tutustuttaa koiraani nyt varovaisesti tuttujeni lapsiin ja nauvonut lapsia pihallamme kuinka lähestyä koiraa, mutta edelleen ne vain juoksevat päin koiraani. Lenkit menevät nyt hyvin kunhan emme törmää lapsiin.
Lapset tekevät kuulemma samaa muidenkin koirien kanssa, ja jos kukaan ei heille opeta miten lähestytään toisten koiraa, niin kohta sattuu ja pahasti. Toivon vain, että vanhemmat ymmärtäisivät sen ennen kuin sattuu.
Muuten kuuluu ihan hyvää, mitä nyt olen (taas) työpaikka-ikiusaamisen uhri. Kärsin toissapäivänä kamalista ovulaatio-kivuista ja huonosta olosta. On muuten olo ihan ok. Aurinko paistaa, auto toimii ja on ihanaa turvallista perusarkea. Tulevat menkat vaan jännittää, entä jos kivut alkavat taas?
torstai 31. toukokuuta 2012
Lapselliset vs. lapsettomat osa2
maanantai 21. toukokuuta 2012
Lapsettomat vs. lapselliset
tiistai 15. toukokuuta 2012
10 faktaa...
1. Sairastan 1.tyypin diabetesta ja endometrioosia
2. Vihaan olla yötä muualla kuin kotona. Kotona mulla on ollut monta vuotta samat tyynyt ja sama peitto. Ilman niitä uni ei tule.
3. Heräämiseni kestää aamulla 1,5 tuntia, jonka jälkeen olen valmis lähtemään liikenteeseen. Juon kahva, selaan uutiset, luen blogit läpi, meikkaan ja pesen hampaat. Vasta näiden jälkeen vien koiran ulos.
4. Kirjoitan blogia salassa. Tälläkin hetkellä autossa kännykällä :-D en ole kertonut blogista kenellekään. Voin luottaa vain itseeni. Ja maailmassa on ihmisiä joiden ei tarvitse tietää näitäkään asioita.
5. Olen joutunut stalkkereiden uhriksi työni takia. Tämän takia autoni ei ole nimissäni, liittymäni on salainen, facebookki on hyvin suojattu a en lisäile puolituttuja kaveriksi. Olen joutunut yhden kyttääjän takia muuttamaankin kaksi kertaa peräkkäin.
6. Tahtoisin vaihtaa ammattia. Haluaisin uusia haasteita, mutta tällä hetkellä rahallinen tilanne ei anna periksi.
7. Olen perfektionisti, kun teen jotain luovaa, kuten piirrän, teen kotisivuja tai siivoan. Kaikki pitää olla täydellistä.
8. Olen ulospäinsuuntautunut, mutta silti minulla on vain pari hyvää ystävää. Minulle on vaikeaa ystävystyä niin hyvin, että voisin jakaa arkeni heidän kanssaan. Ja minun on vaikea päästää ihmisiä lähelleni.
9. Toimin yleensä hetken mielijohteesta. Ainoa asia mitä todella oon harkinnut on koiran osto. Olen alkanut miettimättä seurustelemaan yms. Ja hankkinut kodittoman kissan!
10. Sanon asiat kaunistelematta suoraan. Tämän takia olen pilannut monen päivän ja itsetunnon. Häpeän suurinta osaa, mutta kun ne vaan tulevat suustani!! Luonnollisestihan ei ole muutakuin minun mielipiteeni!
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Äitienpäivää!!!
Tämä päivä on minulle rankin päivä vuodessa. Joka vuosi käyn keräämässä ison kimpun tarkkaan valittuja valkovuokkoja äidilleni. Näin on ollut, joka vuosi ja on jatkossakin.
Äiti jaksoi nauraa aina, kun muistin kerätä valkovuokot ja vaikka ne säilyivät vain vähän aikaa oli äiti otettu tästä aineettomasta lahjasta. Viimeset viisi vuotta olen vienyt kukat kiven viereen, jossa lukee äitini nimi. Keräilen itseäni aina ennen hautausmaalle astumista. Hengitän syvään. Avaan portin. Kävelen haudalle. Sanon aina haudalla "hei äiti!". Lasken kukat kiven päälle. Istun hetken ja kuuntelen vastaisiko joku tervehdykseeni. Mietin onnellisia hetkiä, viimeisiä hetkiä, kauhun aamua. Nousen ylös ja kävelen pois. Portilla käännyn katsomaan vielä haudan suuntaan.
Rakastan sinua, Äiti!
lauantai 12. toukokuuta 2012
Rakas valitusblogini...
Tänään on ollu kunnon kiukkupäivä!!!
Heti aamusta sain raivarit, koska nukuin pitkään. Olihan se tietenkin ansaittua, mutta hyvä vapaapäivä meni pilalle!
Kun pääsin tästä yli päätin pukeutua ja lähteä koiran kanssa ulos. Uusi raivari iski, kun en mahtunut enää viime kesäsiin farkku-legginsseihin. Noh, verkkarit jalkaan ja pääsin ulos. Rakas humalainen naapuri päätti ilmoittaa, että on aikeissa soittaa poliisille koirani käytöksestä. Koirani ei tykkää humalaisista miehistä ja on hyvin suojelevainen. Joten aina kun törmätään naapuriin koira haukkuu. Pelkää kuulemma koiraani liikaa. Sanoin että tulee joskus selvinpäin rapsuttelemaan, niin koira on taatusti hiljaa. Koirassani on rotua, joka on kova vahtimaan ja omistaja on sille kaikki kaikessa. Koira ei esimerkiksi suostu edes syömään, jos olen töissä. Lisäksi se ei päästä tuntemattomia ihmisiä silittelemään jos en ole mukana.
Noh lenkki koiran kanssa piristi hieman. Sitten piti lähteä ostelemaan vaatteita ja muuta. En raaskinut ostaa mitään. Iso auto-remppa tulossa ja yritän säästää kaikessa. Varaa olisi ollut, mutta ehkä silti parempi näin. Eikä yhtään lohduta, että kaiken maailman pikkutytöt flirttailevat miehelleni, pyytävät häntä kanssaan ryyppäämään ja hokevat "ei se haittaa et sulla on tyttöystävä"... Juu mutta mua haittaa, että kaiken maailman kakarat kuvittelevat tulevansa mu yli. Ihan kun tässä ei tarpeeks muutenkin tapeltais itsetunnon kanssa.
Onneksi tätä päivää on vielä jäljellä. Ehkä se tästä paranee. Jos lähtis pitkälle lenkille!
perjantai 11. toukokuuta 2012
Ulkonäkö paineet...
Nyt ne on sit mullakin... Nuo jokaisen naisen ongelmat. En kehtaa lähteä kauppaan ilman meikkiä tai minnekään muualle ja kaiken lisäks ressaan painostani. Kokoajan ois tarve liikkua, mutta en jaksa. Työt vievät mehut, koirankoulutus vapaa-ajan. Vaaka lensi roskiin monta viikkoa sitten...
Tiedän, että paino on vain numeroita, mutta jos peilikuva ällöttää niin mitä tehdä??? Ilmeisesti endometrioosi on jättänyt suprittamisen paineet... Kun en voi saada lapsia minun on pakko yrittää muuten näyttää olevani nainen.
Ennen oli aivan sama vaikka liikuin ilman meikkiä, en ollut panostanut pukeutumoseen yms. Mutta nykyään saan itku-potku-raivarin, jos joku ei näytä hyvältä päälläni. Ahdistavaa, stressaavaa, mitäköhän vielä???
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Kun yksi asia onnistuu, niin toinen menee mönkään...
Nyt kun terveys on vihdoin kunnossa ja pystyy elämään suht normaalia arkea ilman kipua, niin eiköhän auto hajoa, parisuhde rakoile ja ystävillä ole huolia.
Viime vuonna selvisi ketä ne oikeat ystävät on ja ketä ei. Tuli pettymyksiä ja tyhjiä lupauksia. Kun makasin leikkauksen jälkeen kotona vailla jutteluseuraa tai apua niin harva tuli auttamaan. Moni lupasi auttaa heti arkipäiväisissä jutuissa, kunhan olin päässyt sairaalasta. Sanoin pyytäväni jos tarvitsen ja olin iloinen tarjouksesta. Kun vihdoin olin päässyt leikkaukseen ei muutamasta "ystävästä" kuulunut yhtään mitään, kun pääsin kotiin ja pyysin näitä ystäviä tulemaan juttuseuraksi, niin heillä ei ollut aikaa. Lisäksi pyysin vielä useasti. Onneksi oli kuitenkin niitäkin jotka ihan oma-aloitteisesti tulivat, käyttivät kaupassa ja muutenkin auttoivat.
Itselläni on nyt viime vuoden jälkeen täysin erilainen käsitys ystävyydestä, kai se ystävä hädässä tunnetaan! Nyt vaikka kaikki hajoaa, niin olen valmis kuuntelemaan ja auttamaan tosi-ystäviäni, jotka ovat aarteita jotka eivät koskaan katoa! Parisuhde voi mennä mönkään, auto voi hajota, taivaalta voi tulla vettä, mutta silti ystäväni tuo valon tähän kaikkeen ja pienen juttelutuokion jälkeen uskoo taas kaiken järjestyvän.
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!!!!
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Lääkäriuutisia...
Endometrioosista oli nyt viikko sitten tarkastus ja munasarja löytyi!! Edellinen ultraava lääkäri oli unohtanut mainita, että hormoonit joita käytin pienentävät munasarjoja jonka takia se ei näkynyt jälkitarkastuksessa. Olin hyvin huojentunut tästä tiedosta, sillä nyt on toivoa vielä joskus saada se oma pikkuinen! Lisäksi määräsivät e-pilleri reseptin. Kokemuksesta voin sanoa, että aiemmat eivät ole oikein sopineet, mutta täytyy toivoa että näistä en tulisi hormoonihirviöksi! Sellaista tällä kertaa näin lyhyesti nyt menen katsomaan Helsingin herraa!