sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kiireetön aamu...

Rakastan kiirettömiä aamuja, kun saa rauhassa heräillä, juoda aamukahvia ja miettiä rauhassa tulevaisuutta.
Olen 23-vuotias, kahden sairauden vanki, jotka loppujen lopuksi määrittivät tulevaisuuteni. Haaveilin pitkään poliisikoulusta, tarkoitus oli käydä armeija ja siitä sitten poliisikouluun. Valitettavasti tyypin 1 diabetes olisi, niin vaikeuttanut työtäni, että tuo haave sai jäädä.

Seuraava haave oli saada lapsia, kaksi kappaletta, sukupuolella ei väliä ja ennen kuin kerkeän täyttää 25-vuotta. Näillä näkymin tuokaan ei tule tapahtumaan. Olen onnellinen siitä, että saan tehdä lapset silloin ku haluan, eikä tarvitse pelätä, että lapsi tulisi pahaan tilanteeseen. Surullinen olen siitä minkä työn joudun tekemään lapsen eteen. Tarvitaan paljon rahaa, hormonihoitoja, kyyneleitä, verensokeri-tasapainoa ja aikaa. Toisille riittää kymmenen minuuttia peiton alla. En tunne vielä olevani valmis äidiksi, en ole valmis vielä pitämään toisesta pienestä huolta. Mitä jos en ole ikinä? Mitä jos endometrioosini herää taas henkiin ja poistetaan se viimeinen munasarja ja kohtu? Joka vuosi olen lähempänä sitä ikää, kun lapsia ei kannata enää tehdä. Mitä jos aika tekee sen päätöksen, että en saa lapsia?

Jouduin kuukausi sitten sairaalaan kamalien kipujen takia. Tähystysleikkauksessa selvisi, että syynä kipuun on tulehtunut munasarja. Tulehduksen syy ei selvinnyt. Kuitenkin oli taas lähellä, että menetän kyvyn saada biologisen lapsen. Tämän sairaalareissun jälkeen olen vakavasti miettinyt luovuttamista lapsiasiassa, jos vaan alkaisi ajattelemaan, että ei aio tehdä lapsia. Jos vaan keskittyisi itseensä ja unohtaisi haaveet lapsista...

torstai 22. marraskuuta 2012

Uusi alku...

Huomenna tapahtuu muutos. Laitan blogin uuteen uskoon. Vanhat merkinnät ovat yhtä sillisalaattia ja blogi ei ole sitä mitä haluaisin sen olevan. Tänään mietin ja kokeilen vielä ulkoasua ja huomenna ilmestyy "uusi blogi" vanhassa osoitteessa ;) Muutaman kirjoitukset poistan välistä. Lisäksi kerron huomenna viimeisimmästä sairaalareissustani. Ehkä tämä uudistus saa kirjoittamaan useammin ;)

Huomiseen, kiitos kun olette pysyneet lukijoinani.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kysy!!!!

En oikeastaan tiedä mistä taas kirjoittaisin, joten päästän teidät lukijat ääneen!! Nyt voit kysyä sairaudestani tai esittää postaustoiveita ja toteutan niitä sitten sitä mukaan mitä niitä tulee!

Tehkää tälle laiskimukselle palvelus ja kysykää!

Kiitos!

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Mitä sinulle kuuluu?

Keskustelin eilen ystäväni kanssa Facebookissa. Hän kertoi kuinka oli ärsyyntynyt siitä, että en ole kahteen viikkoon kysellyt hänen ja kummilapseni kuulumisia. Minulla on neljä kummilasta. Selitin olleeni paljon töissä ja hyvin väsynyt. Kerroin myös, että en ole kerinnyt kyselemään kenenkään kummilapseni kuulumisia. Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut töissä ja töiden jälkeen kirjaimellisesti kaatunut sänkyyn nukkumaan. Vastaus oli häneltä "ok, ilmottele kun ei enää väsytä. Tule kahville on paljon kerrottavaa". Lupasin ilmoitella, vaikka olisihan se ollut kiva jos joku olisi kysynyt minultakin kuulumiset.

Eli mitä minulle kuuluu? miten on mennyt? Noh, ystävät ovat tavallaan "unohtaneet" koko sairauteni. Ehkä siksi, kun en jaksa siitä itse jatkuvasti puhua. Olen väsynyt, olen vihainen ja katkera. Vuosi sitten haaveenani oli löytää mies, jonka kanssa perustaa perhe. Nyt olen viallinen. Olokaan ei ole kovin naisellinen, kun tietää että raskaaksi tulemiseen tarvitaan paljon onnea, rahaa ja aikaa. Jotkut ikäiseni odottavat jo kolmatta. Minä katselen vierestä vauvamasuja ja kuuntelen pienten lasten juttelua. Miten voin ikinä kelvata kenellekkään? Ehkä jollekin, jolla on jo omia lapsia? Mutta onko minusta äidiksi toisten lapsille? Vielä on mahdollisuuksia saada oma, mutta endometrioosi on parantumaton sairaus ja mahdollisessa seuraavassa leikkauksessa ei ole paljon leikattavaa.

Kuukautisten aikana en tunne enää kipua. Jotain pieniä mahdollisia nippailuita ja paineen tunnetta, mutta enää ei tarvitse makoilla sikiöasennossa sängyssä hirvittävässä lääketokkurassa. On hassua, kun kivut ei rajoita elämää. Mutta kuinka kauan tätäkin kestää? On ihanaa elää ilman kipuja. Vieläkun oppisi elämään päänsä kanssa.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Unohdus...

Näin erästä ystävääni eilen pitkästä aikaa. Hän oli paljon tukena sairauteni eri vaiheissa. Tuli mukaan tutkimuksiin, kävi sairaalassa ja auttoi kun kotiuduin. Sama ystävä sai tietää viikko sen jälkeen, kun sairauteni viime vuoden toukokuussa todettiin, että on raskaana. Lapsi syntyi viime joulukuussa ja on kaikin puolin ihana. Ystäväni painotti, että lupaisi ottaa huomioon minutkin, sillä hän oli viimeinen läheinen ystäväni, jolla ei ollut lapsia. Hän lupasi myös olla hehkuttamatta omaa onneaan ja julisti kuinka hänestä ei ikinä tulisi pullantuoksuista kotiäitiä. 

Kuitenkaan tästä lupauksesta huolimatta emme ole nähneet viikkoihin, koska aina kun hänelle on sopinut minä olen ollut töissä. Kun minulle on sopinut hänellä on ollut juuri kiireellinen juttu lapsensa kanssa.


Niin, no me näimme tänään. Ensin juttelimme työjutuista, parisuhteista, mutta pian hän alkoi puhumaan lapsestaan. Kuinka toinen on ollut kipeänä ja mitäköhän hänen kuuluisi nyt tehdä? Samaan hengenvetoon hän julisti kotiäitiyttä, kuinka ihanaa on olla kotona ja kuinka pieni lapsi kasvaa ja oppii uutta kokoajan. Yritin hienovaraisesti vaihtaa puheenaiheen johonkin muuhun. Minusta alkoi tuntua minuutti minuutilta enemmän siltä kuin hän hehkuttamalla hehkuttaisi omaa onneaan. Tietysti mikäs siinä, jos ystävä on onnellinen. Ymmärrän, että hänen elämänsä pyörii nyt lapsen ympärillä. Ikävin asia tapahtui, kun ystäväni yllättäen kysyi koska me saamme lapsia?


Tuijotin ystävääni pitkään ja räjähdin. Huusin ystävälleni, että miten hän voi unohtaa? Miten hän voi kysyä tuollaista? Miksi hän unohti? Aloin itkemään ja poistuin loukkaantuneena paikalta. Miten ystävä voi unohtaa? Olemme tunteneet useamman vuoden... miten hän voi unohtaa...

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Juhannus selvinpäin!!!

Alkaa tulla jo perinteeksi selväpäinen juhannus. Tänä vuonna tämä juhannus on viides selvinpäin ja syynä ovat aina olleet työt. Lisäksi aina kaupunki-juhannus.

Lupasin poikakaverille, että ens juhannukseksi varataan mökki Himokselta ja pidän kesäloman juhannuksen tienoilla! Mutta seon vasta sitten vuoden päästä ja nyt mennään näillä mitä on.

Kolme viikkoa kesälomaan, niin pääsee taas rentoutumaan ja suunnittelemaan jotain kivaa mitä voi talvella miettiä.

Hyvät juhannukset! Älkää hukkuko ja pitäkää kivaa!

lauantai 16. kesäkuuta 2012

kohta sattuu...

Eikö enää opeteta lapsille, että koirat ovat eläimiä??? Asumme lapsiperhe alueella ja täällä on kerhoikäisiä lapsia varmasti yli 20. Lisäksi lähelläon leikkipuisto, joka on koiran ulkoilutus-reittimme varrella. Nyt kesä aikaan olemme joutuneet muuttamaan reittiämme, koska puisto on täynnä äitejä ja lapsia. Aina kun menimme koiran kanssa ohi, niin puistosta juoksi 10 lasta huutanen ihanaa koiramme luokse. Lapsiin tottumaton koira menee tästä ihan sekaisin se kun ei tiedä mitä tehdä. Meidän koira päätti yrittää lähtee karkuun, mutta ei hihnassa mihinkään päässyt, joten seuraava reaktio oli uhkaava käytös eli karvat pystyyn ja lapsilaumalle haukkumista. Lauma onneksi pelästyi ja pääsimme jatkamaan lenkkiä. Näitä vastaavia tapaamisia on nyt tapahtunut niin paljon, että koiramme on oppinut että lapsille täytyy haukkua. Eli se on saanut niin kutsutun trauman. Olen yrittänyt tutustuttaa koiraani nyt varovaisesti tuttujeni lapsiin ja nauvonut lapsia pihallamme kuinka lähestyä koiraa, mutta edelleen ne vain juoksevat päin koiraani. Lenkit menevät nyt hyvin kunhan emme törmää lapsiin.

Lapset tekevät kuulemma samaa muidenkin koirien kanssa, ja jos kukaan ei heille opeta miten lähestytään toisten koiraa, niin kohta sattuu ja pahasti. Toivon vain, että vanhemmat ymmärtäisivät sen ennen kuin sattuu.

Muuten kuuluu ihan hyvää, mitä nyt olen (taas) työpaikka-ikiusaamisen uhri. Kärsin toissapäivänä kamalista ovulaatio-kivuista ja huonosta olosta. On muuten olo ihan ok. Aurinko paistaa, auto toimii ja on ihanaa turvallista perusarkea. Tulevat menkat vaan jännittää, entä jos kivut alkavat taas?

torstai 31. toukokuuta 2012

Lapselliset vs. lapsettomat osa2




Sain edelliseen postaukseen kommenttia lapsellisten kateudesta lapsettomien ns. vapautta kohtaan. Lupasin kirjoittaa siitä erikseen postauksen, koska edellinen olisi muuten venynyt todella pitkäksi. Tässä postaus siitä ja kaikesta muusta ”vääryydestä”, jota olen joutunut kokemaan lapsettomana toisten lasten ympäröimänä. Luvassa sekava ja runsas postaus! Kuvat weheartit. Olkaa hyvä:

Olen useamman lapsen kummi, vanhin on kaksivuotias ja nuorin vasta muutaman kuukauden. Lisäksi sisaruksillani on useampi lapsi. Ympärilläni on kaiken kaikkiaan 12 lasta. Minut kutsutaan aina synttäreille, vauvajuhliin, ristiäisiin ja jopa nimipäiville. Nämä tekevät useamman vuoden synttärit. Kummilapsiani lellin ja pyrin auttamaan heidän äitejään ja antamalla heille omaa aikaa. Joka ikinen vuosi menee omaisuus synttäri- ja joululahjoihin. Lisäksi rahaa palaa ristiäisiin ja muihin kissanristiäisiin, esim. juuri näihin nimipäiviin. Kaiken lisäksi lapsettomilta vaaditaan kunnon sijoitusta lahjoihin, kuten viimeksi kuin kysyin mitä äiti haluaisi kuukauden vanhalle pojalleen. Vastaus oli autoon istuin (eivät muuten ole mitään kauhean edullisia uutena). Sinne meni taas monta kymppiä rahaa. Vaikka laitan omaisuuksia lapsiin ja kummilapsiin, niin en itse saa koskaan mitään. Viime aikoina kaverit ovat vain soitelleet, että voinko tulla auttamaan ja voinko tulla vahtimaan ja voisinko pistää osan polkupyörään, kun muutkin kummit laittavat. Viimeiseen kolmeen vuoteen kukaan kavereistani ei ole muistanut minua jouluisin, eikä saapuneet edes synttäreilleni. Ehkä joskus kun minulla on lapsi saan hyvitystä tästä kaikesta…


 

Älkääkä ymmärtäkö väärin, on vaan aika hyväksi käytetty olo. Lapselliset tuntuvat ajattelevan, että koska minulla ei ole lapsia, niin voin ihan hyvin vahtia heidän lapsiaan jatkuvasti, laittaa päättömästi rahaa heidän lapsiinsa tms. Lisäksi nämä äidit ovat keskenään tekemisissä facebookissa yms. joten jos toinen äiti M saa tietää, että vahdin äiti L lasta tai ostin lapselle jotain alkaa äiti M mököttää minulle siitä, että en ole vahtinut hänen lastaan. Niin, niitä lapsia on edelleen 12 kpl verran, eli jos olisin tasapuolinen ei jäisi yhtään vapaa-aikaa saati rahaa.

Jos satun tarvitsemaan koiralleni hoito-paikkaa muutamaksi päiväksi tai ulkoiluttajaa kerran päivässä ei lapsellisista ole apua. Tässä muuten kerran, kun olin ostoksilla yksin, sattui ystäväni samaan kauppaan. Tarkoitukseni oli tehdä ostokset nopeasti kaupassa ja sen jälkeen mennä nopeasti kotiin makaamaan sohvalle ja nauttimaan vain oman itseni seurasta. Kaverini pyysi apua kaupassa, ja kun kieltäydyin hän alkoi huutaa, että enkö ymmärrä ja enkö voi auttaa ja mitä tärkeämpää tekemistä minulla olisi, kun eihän minulla ole lapsia. Lopulta kuuntelin hyllyjen välissä maidonkorvikkeiden vertailua. Olen miettinyt että joko ympärilläni on huonoja ystäviä tai liian aikaisin äidiksi ryhtyneitä ystäviä. Aina kun kerron lapsellisille uusista ostoksista, lomareissuista, päiväreissuista yms. on vastaus hyvin katkera. Kun he eivät pääse koskaan mihinkään. Niin, olisiko kannattanut siltikin hieman miettiä ennen ehkäisyn poisjättöä.


Minulla ei ole lapsia, mutta koira sitoo minua aika lailla. Vähemmän kuin lapsi, mutta kuitenkin joka tapauksessa en voi tästä vaan lähteä jonnekin ja jättää koiraa moneksi päiväksi kotiin. Minulla on kuitenkin eräänlainen vapaus, jota ei lapsellisilla ole. Saan ostaa kaupasta vain itselleni ruokaa, karkkia, eikä tarvitse miettiä muiden syömistä. Voin olla huoletta monta tuntia ostoksilla ja koira pärjää. Lisäksi saan tehdä tämän kaiken yksin, rauhassa ja minun täytyy huolehtia vain itsestäni. Nyt jokainen äiti taatusti kiristää hampaitaan ja kiroilee, että hän ei ole päässyt tekemään ikinä näin. Äidit, minä olen katkerana teille.  Minulla päätti sairaus siitä, etten tulisi saamaan lapsia helposti, te saatte joka päivä iloita pienestä kääröstä ja nähdä oman pikkuisenne kasvavan. Minulla meni monta kuukautta ennen, kuin opin elämään asian kanssa, että joudun vielä useamman vuoden odottamaan lasta. 

maanantai 21. toukokuuta 2012

Lapsettomat vs. lapselliset


Tästä aiheesta on pitänyt kirjoittaa jo pitkään oma mielipide ja tänään luettuani Iltalehden uutisen (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052115601002_uu.shtml) päätin avata sanaisen arkkuni :)

Itse olen tänä päivänä ylpeästi lapseton, vaikka aluksi tuntui pahalta etten välttämättä sairauteni takia voi koskaan saada lapsia, niin tällä hetkellä olen kiitollinen, että voin itse päättää milloin tulen raskaaksi, milloin synnytän ja milloin olen valmis kantamaan vastuuni omasta pienestä ihmeestäni.

Itseäni ärsyttää tässä loputtomassa taistelussa ärsyttää työelämässä joustaminen, koska minulla ei ole lapsia, niin voin varmaan jäädä tekemään pidemmän päivän tai tekemään monta päivää putkeen töitä. Parhaillaan olen tehnyt yhdeksän työpäivää putkeen! Tietysti oma valinta, mutta kun yritin kieltäytyä alkoi työnantajalta tulla kommentteja: ”työt jää tekemättä”, ”saat tuplapalkan”, ”ei meillä ole muita, kun muilla on lapsia”.

Tänäkin vuonna sain tapella lomistani. Halusin pitää lomani, niin että ainakin kaksi viikkoa olisi, niin että lapsilla on vielä koulua ja harvalla lomia. Tämä siitä syystä, että halusin käydä paikoissa, joissa tuskin on kaikki lapsiperheet silloin kun on koulut auki.

Julkisilla paikoilla en voi syyttää lapsia heidän käytöksestään. Minua on nipistetty pyllystä, eräs tyttö on tullut haukkumaan tukkaani ja se meteli mikä lapsista voi lähteä. Jotkut vanhemmat kun antavat lapsensa tehdä mitä sattuu. Tavallaan päästävät heidät vapaaksi, kun kaupan ovi menee kiinni. Tätä ei voi kuitenkaan kieltää, sillä lapsellistenkin on käytävä julkisilla paikoilla. Pieni pyyntö kuitenkin olisi, että vahtisivat lapsia ja katsoisivat heidän peräänsä.

Lapsellisten kavereiden käyttäytyminen lapsettomia kohtaan on vielä naurettavaa. Lapselliset kuvitellevat, että voin vapaillani tulla vahtimaan heidän lapsiaan, lähteä heidän avukseen kauppaan, auttaa rahallisesti, koska minullahan ei ole niitä lapsia, niin voin ihan hyvin tulla auttamaan heitä, koska heillä on niin rankkaa olla yksin lapsen kanssa. Kaiken lisäksi minulle suututaan, jos ilmoitan että nyt ei kyllä käy olen työpäivästä hyvin väsynyt ja haluan vaan käpertyä sohvan nurkkaan. Ystävänpalveluksena teen tämän tietysti, mutta se että jatkuvasti pyydetään, ja vedotaan minun "ylimääräiseen" vapaa-aikaani on ärsyttävää.  

Tästä on hyvä esimerkki mikä minulle on tapahtunut. Omistan kalliin kameran, jota suostuin lainaamaan ystävälleni muutamaksi päiväksi, jotta hän saisi kuvia lapsestaan. Suostuin, lainasin kameran ja viiden päivän jälkeen rupesin pyytelemään sitä takaisin. Kommentti oli ”mihin sä sitä tarviit, mitä ajattelit kuvailla? Oon just lähössä lapsen kanssa ulos, ni ois kiva saada ulkoolta kuvia”. Tästä kommentista tuli ajatus, että koska minulla ei ole niitä lapsia, niin minullahan ei ole mitään kuvattavaa. Loppujen lopuksi sain kameran parin päivän päästä. Kamerani on todella kallis ja olen tehnyt paljon työtä sen eteen ja säästänyt, joka palkasta. Tämän takia se on minulle tärkeä ja tykkään että se on minulla mukana, joka paikassa, koska koskaan ei voi tietää mitä sattuu eteen.

Lapsellisia ihmisiä todellakin pidetään ”parempina”, kuin lapsettomia. Vanhemmat ihmiset jaksavat aina kysellä, koska on minun vuoroni ja kyllä se ja se on niin kunnollinen ihminen, koska hänellä on lapsia. Muutama näistä äideistä on heti koulunsa päätettyä hankkinut lapsen ja ei ole tehnyt palkallista työtä ollenkaan. Heitä ovat auttaneet hyvin tienaavat vanhemmat ja vain koska se lapsi nyt vie kaikki rahat. Suurin osa kaveri-äideistäni on vielä yhteishuoltajuudessa. Minua, joka olen tehnyt töitä, ostanut auton ja kaiken itse tienaamilla rahoillani katsotaan kieroon. Minä en ole mitään, koska minulla ei ole lapsia. Minä en tiedä elämästä mitään, koska minulla ei ole lapsia. Minulla ei ole elämää, koska minulla ei ole lapsia.

Kun kysyn kavereiltani mitä he aikoivat tehdä, kun heidän pikkuisensa ovat isoja, ja lapset pärjäävät itsekseen. Vastaus oli, että tehdään pikkuveli tai pikkusisko, että samallahan ne kaksi pientä menee. Että aion itse ainakin olla, niin pitkään kotona kuin vain voin. Mies saa käydä töissä, mutta minä viihdyn kotona lasteni kanssa. Eivätkä he halua viedä lapsiansa hoitoon, koska siellä on vieraita tätejä ja vain oma äiti voi kasvattaa lapsensa.

En ymmärrä mitä järkeä opiskella, antaa tutkintonsa vanheta, opiskella uudelleen ja sitten alle 40 mennä takaisin töihin. Mutta ehkä tämä tästä tällä kertaa, asiaa olisi vielä, mutta ehkä säästän ne seuraaviin kirjoituksiin.

tiistai 15. toukokuuta 2012

10 faktaa...

1. Sairastan 1.tyypin diabetesta ja endometrioosia

2. Vihaan olla yötä muualla kuin kotona. Kotona mulla on ollut monta vuotta samat tyynyt ja sama peitto. Ilman niitä uni ei tule.

3. Heräämiseni kestää aamulla 1,5 tuntia, jonka jälkeen olen valmis lähtemään liikenteeseen. Juon kahva, selaan uutiset, luen blogit läpi, meikkaan ja pesen hampaat. Vasta näiden jälkeen vien koiran ulos.

4. Kirjoitan blogia salassa. Tälläkin hetkellä autossa kännykällä :-D en ole kertonut blogista kenellekään. Voin luottaa vain itseeni. Ja maailmassa on ihmisiä joiden ei tarvitse tietää näitäkään asioita.

5. Olen joutunut stalkkereiden uhriksi työni takia. Tämän takia autoni ei ole nimissäni, liittymäni on salainen, facebookki on hyvin suojattu a en lisäile puolituttuja kaveriksi. Olen joutunut yhden kyttääjän takia muuttamaankin kaksi kertaa peräkkäin.

6. Tahtoisin vaihtaa ammattia. Haluaisin uusia haasteita, mutta tällä hetkellä rahallinen tilanne ei anna periksi.

7. Olen perfektionisti, kun teen jotain luovaa, kuten piirrän, teen kotisivuja tai siivoan. Kaikki pitää olla täydellistä.

8. Olen ulospäinsuuntautunut, mutta silti minulla on vain pari hyvää ystävää. Minulle on vaikeaa ystävystyä niin hyvin, että voisin jakaa arkeni heidän kanssaan. Ja minun on vaikea päästää ihmisiä lähelleni.

9. Toimin yleensä hetken mielijohteesta. Ainoa asia mitä todella oon harkinnut on koiran osto. Olen alkanut miettimättä seurustelemaan yms. Ja hankkinut kodittoman kissan!

10. Sanon asiat kaunistelematta suoraan. Tämän takia olen pilannut monen päivän ja itsetunnon. Häpeän suurinta osaa, mutta kun ne vaan tulevat suustani!! Luonnollisestihan ei ole muutakuin minun mielipiteeni!

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivää!!!

Tämä päivä on minulle rankin päivä vuodessa. Joka vuosi käyn keräämässä ison kimpun tarkkaan valittuja valkovuokkoja äidilleni. Näin on ollut, joka vuosi ja on jatkossakin.

Äiti jaksoi nauraa aina, kun muistin kerätä valkovuokot ja vaikka ne säilyivät vain vähän aikaa oli äiti otettu tästä aineettomasta lahjasta. Viimeset viisi vuotta olen vienyt kukat kiven viereen, jossa lukee äitini nimi. Keräilen itseäni aina ennen hautausmaalle astumista. Hengitän syvään. Avaan portin. Kävelen haudalle. Sanon aina haudalla "hei äiti!". Lasken kukat kiven päälle. Istun hetken ja kuuntelen vastaisiko joku tervehdykseeni. Mietin onnellisia hetkiä, viimeisiä hetkiä, kauhun aamua. Nousen ylös ja kävelen pois. Portilla käännyn katsomaan vielä haudan suuntaan.

Rakastan sinua, Äiti!

lauantai 12. toukokuuta 2012

Rakas valitusblogini...

Tänään on ollu kunnon kiukkupäivä!!!

Heti aamusta sain raivarit, koska nukuin pitkään. Olihan se tietenkin ansaittua, mutta hyvä vapaapäivä meni pilalle!

Kun pääsin tästä yli päätin pukeutua ja lähteä koiran kanssa ulos. Uusi raivari iski, kun en mahtunut enää viime kesäsiin farkku-legginsseihin. Noh, verkkarit jalkaan ja pääsin ulos. Rakas humalainen naapuri päätti ilmoittaa, että on aikeissa soittaa poliisille koirani käytöksestä. Koirani ei tykkää humalaisista miehistä ja on hyvin suojelevainen. Joten aina kun törmätään naapuriin koira haukkuu. Pelkää kuulemma koiraani liikaa. Sanoin että tulee joskus selvinpäin rapsuttelemaan, niin koira on taatusti hiljaa. Koirassani on rotua, joka on kova vahtimaan ja omistaja on sille kaikki kaikessa. Koira ei esimerkiksi suostu edes syömään, jos olen töissä. Lisäksi se ei päästä tuntemattomia ihmisiä silittelemään jos en ole mukana.

Noh lenkki koiran kanssa piristi hieman. Sitten piti lähteä ostelemaan vaatteita ja muuta. En raaskinut ostaa mitään. Iso auto-remppa tulossa ja yritän säästää kaikessa. Varaa olisi ollut, mutta ehkä silti parempi näin. Eikä yhtään lohduta, että kaiken maailman pikkutytöt flirttailevat miehelleni, pyytävät häntä kanssaan ryyppäämään ja hokevat "ei se haittaa et sulla on tyttöystävä"... Juu mutta mua haittaa, että kaiken maailman kakarat kuvittelevat tulevansa mu yli. Ihan kun tässä ei tarpeeks muutenkin tapeltais itsetunnon kanssa.

Onneksi tätä päivää on vielä jäljellä. Ehkä se tästä paranee. Jos lähtis pitkälle lenkille!

perjantai 11. toukokuuta 2012

Ulkonäkö paineet...

Nyt ne on sit mullakin... Nuo jokaisen naisen ongelmat. En kehtaa lähteä kauppaan ilman meikkiä tai minnekään muualle ja kaiken lisäks ressaan painostani. Kokoajan ois tarve liikkua, mutta en jaksa. Työt vievät mehut, koirankoulutus vapaa-ajan. Vaaka lensi roskiin monta viikkoa sitten...

Tiedän, että paino on vain numeroita, mutta jos peilikuva ällöttää niin mitä tehdä??? Ilmeisesti endometrioosi on jättänyt suprittamisen paineet... Kun en voi saada lapsia minun on pakko yrittää muuten näyttää olevani nainen.

Ennen oli aivan sama vaikka liikuin ilman meikkiä, en ollut panostanut pukeutumoseen yms. Mutta nykyään saan itku-potku-raivarin, jos joku ei näytä hyvältä päälläni. Ahdistavaa, stressaavaa, mitäköhän vielä???

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kun yksi asia onnistuu, niin toinen menee mönkään...

Nyt kun terveys on vihdoin kunnossa ja pystyy elämään suht normaalia arkea ilman kipua, niin eiköhän auto hajoa, parisuhde rakoile ja ystävillä ole huolia.

Viime vuonna selvisi ketä ne oikeat ystävät on ja ketä ei. Tuli pettymyksiä ja tyhjiä lupauksia. Kun makasin leikkauksen jälkeen kotona vailla jutteluseuraa tai apua niin harva tuli auttamaan. Moni lupasi auttaa heti arkipäiväisissä jutuissa, kunhan olin päässyt sairaalasta. Sanoin pyytäväni jos tarvitsen ja olin iloinen tarjouksesta. Kun vihdoin olin päässyt leikkaukseen ei muutamasta "ystävästä" kuulunut yhtään mitään, kun pääsin kotiin ja pyysin näitä ystäviä tulemaan juttuseuraksi, niin heillä ei ollut aikaa. Lisäksi pyysin vielä useasti. Onneksi oli kuitenkin niitäkin jotka ihan oma-aloitteisesti tulivat, käyttivät kaupassa ja muutenkin auttoivat.

Itselläni on nyt viime vuoden jälkeen täysin erilainen käsitys ystävyydestä, kai se ystävä hädässä tunnetaan! Nyt vaikka kaikki hajoaa, niin olen valmis kuuntelemaan ja auttamaan tosi-ystäviäni, jotka ovat aarteita jotka eivät koskaan katoa! Parisuhde voi mennä mönkään, auto voi hajota, taivaalta voi tulla vettä, mutta silti ystäväni tuo valon tähän kaikkeen ja pienen juttelutuokion jälkeen uskoo taas kaiken järjestyvän.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!!!!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Lääkäriuutisia...

Endometrioosista oli nyt viikko sitten tarkastus ja munasarja löytyi!! Edellinen ultraava lääkäri oli unohtanut mainita, että hormoonit joita käytin pienentävät munasarjoja jonka takia se ei näkynyt jälkitarkastuksessa. Olin hyvin huojentunut tästä tiedosta, sillä nyt on toivoa vielä joskus saada se oma pikkuinen! Lisäksi määräsivät e-pilleri reseptin. Kokemuksesta voin sanoa, että aiemmat eivät ole oikein sopineet, mutta täytyy toivoa että näistä en tulisi hormoonihirviöksi! Sellaista tällä kertaa näin lyhyesti nyt menen katsomaan Helsingin herraa!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

vauvavertailu

Viime aikoina on tullut pyörittyä paljon äitien seurassa ja kuunnellen saman katon alla useampiakin äitejä. Kaikki menee ihan samalla kaavalla, vanhemman lapsen omistaja antaa vinkit ja kyselee nuoremmalla miten on mennyt yöt, syöttämiset yms. Ja nyt siis puhutaan alle vuoden ikäisten lasten äitien kommenteista. Omistaja-sanaa käytin, koska loppujen lopuksi keskustelu rupeaa kuulostamaan kuin puhuttaisiin näyttelykoirista tai esineistä.

”Teiän Matti on kyllä paljon kehittyneempi kuin mun kaverin lapsi, se on jo viis kuukautta, mutta ei siltikään juttele, hymyile tai mitään” aina tuntuu löytyvän lapsi, joka on vähemmän kehittynyt kuin se lapsi, joka lattialla sitterissä kuuntelee juttuja. ”Maija syöttää lapselleen vieläkin maitoa, vaikka vois syöttää jo velliä” ruokailuilla tuntuu olevan suuri merkitys. Lapsella ei saa aloittaa soseita liian aikaisin, eikä saa syöttää liian kauan maitoa jne. Nämä ovat vain esimerkkejä, mutta näitä riittää.

Tuntuu että vauvat olisivat jotain näyttelykoiria joita viedään tuomareiden (muiden äitien) arvioitavaksi. Täytyy olla siistit vaatteet, muuten tuomarit ei tykkää. Vauvan täytyy olla kehityksessä mukana, muuten tulee sanomista. Sanomista keksitään myös jos se oma kullannuppu sattuukin olevan vähemmän kehittyneempi kuin sen joka on tuonut omansa arvioitavaksi. Äiti lyödään heti lyttyyn, jos on eripari vaatteet, likainen paita, hiukset harjaamatta ja vaikka mitä.

Äitien suorittaminen näyttää sivustakatsojasta raskaalta ja kun lapsettomana yrität kommentoida näihin arvosteluihin on vuorossa vihainen katse ja sanonta etten voi ymmärtää miltä heistä tuntuu. Ehkä en voi, mutta en tule myöskään koskaan tule painimaan kysymyksen pitääkö lapsi vai abortoida? Vaan voin tehdä lapsen silloin kuin minä olen valmis ja kun olen valmis antamaan omalle lapselleni mahdollisimman hyvän lapsuuden 100 %:sesti ja keskittyä vain omaan pieneen ihmiseeni. 

torstai 9. helmikuuta 2012


Ihanat vapaapäivät takana ei voi kyllä muuta sanoa!! Mitään erikoista en ole tehnyt, vaan ollut kotona, lenkkeillyt koiran kanssa ja ennen kaikkea nauttinut elämän pikkuasioista! Kyllä taas jaksaa puurtaa. Ilmat ovat olleet kylmät, mutta kuitenkin tajuttoman nätit. Ihanaa!!



Jostain syystä blogin kirjottaminen on viime aikoina pyörinyt mielessä. On muuten aika hankalaa pitää blogia, kun haluaa pysyä anonyymina, jotenkin haluaisin vaan kertoa teille kaiken itsestäni. Myös sen takia, että jotenkin ymmärtäisitte tilanteeni sairauden kanssa vakavana. Elämäni on ollut viimeset kahdeksan vuotta sellaista hullun myllyä että! Kuitenkin kaikesta olen selvinnyt ja elän päivä kerrallaan. Sairauden myötä ajatusmaailma muuttui muutenkin. Enää ei jaksa kiinnostaa pienet rypyt elämässä ja ainakin ton toisen osapuolen mielestä oon liiankin huoleton. Joskus stressi saattoi nousta ihan pienen pienistäkin asioista, mutta nykyään mietin aina kaks kertaa mitä sanon ja mitä tekisin. Ehkä se on sitä aikuistumista?

Ideoita bloggaamiseen on ja paljon! Yritän tästä lähtien kirjoittaa ainakin kerran viikossa ja saada jotain rytmiä tähän touhuun!

Jos ette halua jättää kommenttia, mutta haluatte kysyä jotain tai vaikkapa vertaistukea, niin viestit voi laittaa sähköpostiin ensso@hotmail.fi

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Diabetes


Huomasin vuoden 2005 syksyllä kuinka oma jaksaminen oli heikkoa. Aluksi luulin tämän johtuvan masennuksesta, sillä minulle hyvin läheinen ihminen oli juuri kuollut kesällä. Saatoin nukahtaa kesken koulutuntien ja en jaksanut keskittyä mihinkään.

Puhuin tästä terveydenhoitajan kanssa monta kertaa ja hän sukurasitteen vuoksi päätti mitata verensokerit, jotka olivat vähän koholla. Tämän takia sain lähetteen sokerirasitus-testiin ja siellä todettiin alkava diabetes. 

Olin elänyt diabeetikon kanssa koko ikäni, joten itselleni uutinen ei tullut kamalana shokkina. Kaikki muut tuntuivat enemmän itkevän ja murehtivan puolestani, koska diabeteshan on vakava sairaus. Parin vuoden päästä haimani lopetti insuliinin tuotannon kokonaan ja tämän takia olin taas hyvin väsynyt, masentunut, ahdistunut ja keskittyminen oli vaikeata. Tämä kuitenkin saatiin kuntoon lisäämällä insuliinipistoksia.

En ole itse tähän päivään mennessäkään saanut minkäänlaista kohtausta verensokereiden heittelyiden takia. Huonoa oloa on kyllä ollut ja välillä sairaana on joutunut korjailemaan korkeita verensokereita. Tämän vuoksi en murehdi sairauttani ja olen aika luottavainen diabeteksen hoidon suhteen.

Pistän itseeni kaksi kertaa päivässä pitkävaikutteista ja lyhyt vaikutteista insuliinia sitten ennen aterioita. Säännöllinen syöminen on avainsana koko hoidossa. Olen kyllä itsekin huomannut, että jos en neljän tunnin välein syö, niin loppujen lopuksi olen todella kiukkuinen. Kuitenkin voin syödä paljon enemmän ns. herkkuja kuin esimerkiksi toisen tyypin diabeetikko (kiitos insuliinien!), mutta pidempi mässäily kyllä aiheuttaa huonoa oloa ja väsymystä. Lisäksi alkoholin juominen on vähentynyt, koska siitä seuraa yleensä kolmen päivän krapula!

Tässä nyt minun diabetes-tarinani. Kiva tauti se ei ole ja monesti iskenyt epätoivo, kun välillä haluaisi vaan syödä mitä haluaa ja miten haluaa.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Oi! Kolme lukijaa!!!


Olen jotenkin ihmeen kautta kerännyt blogilleni jo kolme lukijaa. Olin aivan varma, että ”angsti-tekstini” eivät kerryttäisi yhtään lukijaa. Ehkä minunkin pitäisi nyt alkaa kirjoittamaan useammin ja ehkä laajemmin omasta elämästäni, kun elämääni kuitenkin kuuluu muutakin kuin endo-ahdistuksessa rypeminen. Seuraavaksi (ja pian, tittidiidiiidii!) ajattelin kertoa hieman diabeteksestani.

Kuulumisia sen verran, että tällä hetkellä olen alkanut inhoamaan vatsassani olevaa arpea, onhan se n.25 cm pitkä ja navasta alaspäin. Hieman ahdistaa tuleva kesä ja uimapuku-kausi. Eihän siinä muuten mitään, mutta joudun taatusti monelle selittelemään mistä tuollainen arpi on tullut. Lisäksi se näkyy aina kun olen pukemassa, riisuutumassa, suihkussa jne. Jotenkin sen aina unohtaa siksi aikaa kun vaatteet ovat päällä, ja muistaa joka päivä uudelleen ja uudelleen. 

Tämä arpi on kanssani loppuelämän. Tämä arpi muistuttaa siitä kuinka ei elämä aina kohtele silkkihanskoin ja kuinka elämässä kannattaisi hyödyntää hetkiä heti kun saa mahdollisuuden- Itse taisin odottaa liian kauan ja hukkasin mahdollisuuden saada lapsia. Nyt odotetaan että kortit jaetaan uudestaan ja miltä jakajan käsi näyttää.